Pääsivulle
Kilpailuihin

VENEEN VIRITTÄMINEN KILPAILUKUNTOON

Vene

Itse venettähän ei kovin paljon voi virittää vaan virittely kohdistuu lähinnä rikiin ja purjeisiin. Köliä voi tietysti lisätä tai vähentää sääntöjen sallimissa rajoissa. Hieman syvempi köli ehkä autaa venettä nousemaan hievenen ylemmäksi, mutta jarruttaa varsinkin heikolla tuulella. Jos köli on pitkä, sen syventäminen on usein vain haitallista, koska vene sen jälkeen menettää vauhtinsa käännöksissä ja saattaapa käydä niinkin, ettei venda suju enää ollenkaan. Veneen pohjan on tietysti oltava puhdas jos vauhtia halutaan, ja peräsimen oikeaa kokoa voi joutua hakemaan.

Mielenkiintoista on miettiä millaisella veneellä päästään lujaa.

Saaristolaisvenepurjehtijoiden keskuudessa on yleinen käsitys se, että vain poikkiperäisellä veneellä voi pärjätä kilpailuissa. Itse en tähän usko. Sen sijaan veneen koolla on merkitystä. Isot veneet kulkevat pienempiä kovemmin. Poikkeuksia tästäkin on olemassa mutta ne ovat harvassa.

Iso vene kestää enemmän purjeita kuin pieni ja on parhaassa tapauksessa silti miltei yhtä ketterä. Suuri massa tietysti kiihtyy hivenen hitaammin, mutta toisaalta vauhti tilttipaikoissa myös pysyy yllä kauemmin.

Tärkeämpi tekijä silti lienee se, että isoja teräväperäisiä veneitä ei juuri ole olemassa. Jostain syystä poikkiperäisiä on säilynyt paremmin. Poikkiperäisessä veneessä on tietysti enemmän kantavuutta verrattuna saman pituiseen teräväperäiseen. Saavuttaakseen saman kantavuuden pitäisi teräväperäisen olla ainakin metrin poikkiperäistä pitempi. Jäljellä olevat teräväperäiset veneet on myös poikkeuksetta jo rakennettu moottorikäyttöä varten ja niiden perä on siksi perinteistä muotoa leveämpi. Leveä perä jarruttaa vauhtia. Ja jos keulakin vielä on leveä, niin vielä pahempi.

Ahvenanmaan Degerbyssä Flodinin veistämöllä rakennetut veneet ovat poikkeuksellisen nopeita. Mistä tämä johtuu? - Flodinareissa on perinteistä kapeampi keula josta on etua ennen muuta aallokossa ja tiukassa kryssissä. Usein niiden runko ja perä on myös varsin leveä ja lisää siten veneen kantavuutta. Kun perinteisessä verkkoveneessä vedenalaisen osan painopiste on veneen keskikohdan keulan puolella sijoittuu se flodinareissa keskikohdalle tai jopa sen taakse. Veneen muoto muistuttaa tässä suhteessa enemmän nykyaikaisia purjeveneitä.

Toisaalta myös veneet joissa on tavallista terävämpi pohjan muoto saattavat olla hyviä purjehtijoita, varsinkin jos niiden keulan muoto on onnistunut. Terävän pohjan haittana on veneen kiikkeryys joka vaatii käyttämään reilusti painolastia. Painon vaikutuksista taas jo edellä kerrottiinkin.

Riki ja purjeet

Käsittelen tässä ainoastaan kahvelipurjeisia veneitä, sillä kahvelipurjeisten ja spriipurjeisten veneiden tulisi kilpailla eri sarjoissa, spriipurjeisella kun ei kryssissä ole mitään saumaa kahvelipurjeista vastaan. Oma kokemukseni spriipurjeilla purjehtimisesta on vielä siksi vähäistä, etten uskalla esiintyä siinä asiantuntijana.

Purjeet ovat tietysti veneen tärkein varuste. Vauhtia ei voi saada elleivät purjeet istu hyvin. Purjeen pitää siis olla hyvin suunniteltu ja tehty ja muodon on oltava oikea silloin kun purje on haettu neulomosta. Turhan raskaasta kankaasta ei purjetta kannata tehdä.

Saaristolaisveneessä on kuitenkin tavallista enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa purjeen muotoon, varsinkin pilaamalla se. Tämä johtuu kahvelitakilasta ja siinä käytettävistä ohuista ja taipuisista puomeista. Selvimmin nämä taipumat ilmenevät kovan tuulen kryssissä.

Kahvelipuomin fallin kiinnityspisteistä riippuu täysin miten puomi taipuu ja sama on laita ison puomin skuuttauspisteiden kanssa. Kummatkin puomit ovat tavallisesti niin pitkiä, että voimat on jaettava useaan pisteeseen. Kahvelipuomin falli kannattaa kiinnittää niin, että rasitus jakaantuu mahdollisimman tasaisesti puomin sisemmälle kahdelle kolmasosalle tai kolmelle neljäsosalle, hiukan puomin pituudesta ja taipuisuudesta riippuen. Ihan puomin kärkeen ei fallia kannata kiinnittää sillä on hyvä että puomi pääsee vähän taipumaan kovassa tuulessa ja näin päästämään hiukan tuulta purjeesta. Käytännössä näkee monenlaisia talja- ja kiinnitysratkaisuja jotka kaikki pyrkivät samaan tulokseen, mutta eivät ehkä aina onnistu yhtä hyvin.

Isopuomi on vielä kahveliakin ongelmallisempi, koska siihen pituudestaan johtuen kohdistuu todella suuria voimia ja se myös pyrkii kovassa kelissä taipumaan voimakkaasti. Monissa vanhoissa veneissä kulkee perän yli poikittain levankirauta johon puomin saa skuutattua melko läheltä ulkopäätään. Skuuttitaljan muita kiinnityspisteitä voi lisäksi olla kaksi tai kolmekin kappaletta jolloin voimat sadaan tasattua melko hyvin. Tämä on yleisin tapa korjata liiallisen puomin taipumisen purjeeseen aiheuttama muotovirhe.

Omissa veneissäni joissa levankia ei ole, on yksinkertaisesti puomissa kahdessa kohtaa kiinni oleva köysi johon vuorostaan skuuttitalja kiinnittyy keskelle. Ratkaisu on korkeintaan välttävä; kovassa kelissä purje latistuu keskeltä liikaa. Olenkin ajatellut joko jakaa voimat vastaavan, mutta pitemmän köyden avulla useampaan pisteeseen tai sitten kiinnittää taljaköyden pää levangin sijasta vaikka peräsimen yläpäähän ja jakaa loput kiinnityspisteet pitkin puomia. Tärkeää olisi siis saada ainakin yksi kiinnitys myös puomin ulkopäähän tai ainakin lähelle sitä. Muutoin puomi taipuu auttamatta liikaa.

Nämä ongelmat ilmenevät lähinnä kryssissä. Sivu- ja myötätuulessa ongelmat ovat toisenlaisia. Kahvelitakilan yleinen vaiva sivutuulessa on kahvelin kiertyminen. Sen voisi tietysti estää brasseilla, mutta sellainen ei saaristolaisveneen tyyliin kuulu. Toinen mahdollisuus on nostaa puomi mahdollisimman pystyyn, ts. suunnitella purje siinä suhteessa muistuttamaan bermudapurjetta. Tässäkin tulee jossain kohtaa vastaan kysymys tyylistä - pystysuorassa oleva kahvelipuomi ei enää kuulu saaristolaisveneeseen, ei ainakaan lounaissaaristossa. Mahdollisimman pystyssä olevasta puomista on kuitenkin paljon iloa. Se ei kierry yhtä voimakkaasti kuin enemmän vaakatasossa oleva ja purje tavoittaa tuulta ylempää josta on suurta etua heikossa tuulessa tai saarten takana.

Toinen ongelma on isopuomin nouseminen varsinkin myötäisessä. Isopuomi on näissä veneissä yleensä purjeen varassa, ts. sen mastonpuoleisessa päässä on haarukka eikä kiinteää kiinnitystä. Siksi kikkataljankaan käyttö ei auta kovin paljon sillä ison falli venyy sen verran että puomi vain keinuu kikkataljan varassa. Hiukan se kuitenkin isopuomin nousemista estää joten siinä mielessä sitä voi suositella. Oma kysymyksensä on tietenkin sen soveltuvuus veneen tyyliin.

Selvää on tietenkin että staagit pidetään tiukkoina ja että kahvelin fallilla kiristetään kahveli kulloisellekin tuulelle sopivaan tiukkuuteen. Varsinaisen kikkataljan sijasta isopurjeen muotoa voi usein parantaa myös isonpuomin haarukan tyveen sijoitetulla taljalla, alasvetäjällä.

Fokan on tietysti oltava ennen kaikkea oikean kokoinen. Fokan tehtävä on muodostaa veneen balanssi ja sen istuvuus on erittäin tärkeää. Fokka ei saa ulottua liian pitkälle maston ohi - aiemmin oli voimassa sääntö jonka mukaan se sai ulottua vain mastoon asti, mutta tästä säännöstä on nyttemmin käytännössä luovuttu. Jos fokka ulottuu liian pitkälle tai jos se on skuutattu liian keskelle venettä ei virtaus fokan ja ison välisessä solassa enää toimi vaan fokka alkaa puhaltaa ison purjeen taakse leen puolelta, virtaus irtoaa isopurjeesta ja vauhti kärsii. Fokan skuuttauspiste on myös erittäin tärkeä ja sen hakeminen voi olla työn takana. Kun ostin ensimmäisen verkkoveneeni oli fokan skuuttausplokit kiinnitetty veneen sivukansien alatukiin köydellä. Kiinnityspiste oli ilman muuta liian laidalla, vene ei noussut tuuleen parhaalla mahdollisella tavalla. Mietin aikani ongelmaa ja päädyin ratkaisemaan sen niin, että ploki on kiinni köydessä, jonka toinen pää on laidalla sivukannen alla ja toinen pää pohjalautaan ruuvatussa, rei´itetyssä rimassa. Köyden pituutta säätämällä, plokin paikkaa muuttamalla ja köyden päiden paikkaa muuttamalla voin säätää fokan skuuttauspisteen hyvin laajalla alalla tilanteen mukaan sopivaksi. Systeemi on käytössä nyt kahdessa veneessäni ja se on toiminut käytännössä erinomaisesti eikä muodosta myöskään tyylirikkoa.

Balanssi

on eräs tärkeimmistä veneen purjehdusominaisuuksiin vaikuttavista tekijöistä. Maston paikka on tietysti ratkaisevaa mutta myös purjeiden koolla ja suhteilla voidaan korjata tilannetta mikäli masto on väärässä paikassa. Itse olen päätynyt siihen, että saaristolaisveneen on hyvä olla hiukan luovikärkäs, niin että se selvästi nousee tuuleen kun kryssissä irrottaa käpälänsä peräsinpinnasta. Ainakin vene on sillä tavoin turvallisempi; se ei kaadu yhtä helposti kuin aivan tasapainossa oleva vene. Luulen myös, että tasan balanssissa olevat saaristolaisveneet sortavat hiukan keulaansa eivätkä nouse yhtä ylös kuin hiukan luovikärkkäät. Toisaalta tarkoitus ei myöskään ole koko ajan jarruttaa peräsimellä joten luovikärkkäyttä saa olla vain rajatusti.
Kahvelipurjeisten veneiden balanssi on usein huono, koska masto on aivan liian takana tai isopurje liian leveä. Jos maston siirtäminen on liian hankalaa, voidaan tilannetta korjata monella muullakin tavalla. Tehokas keino on nostaa isopurjeen piikkikulmaa ylemmäs ja lyhentää samalla alaliikkiä. Kahveliliikki voidaan nostaa jopa niin ylös että kahveli on samassa linjassa keulastaagin kanssa. Tällöin purje alkaa lähetä muodoltaan bermudapurjetta. Korkea ja kapea purje on tehokkaampi kuin matala ja leveä.
Myös fokkaa voidaan suurentaa tai siirtää sen painopistettä edemmäs vaikkapa puukspröötin avulla. Elleivät nämä keinot ole mahdollisia voidaan veneen vedenalaista painopistettä siirtää lisäämällä kölipintaa veneen takaosaan ja / tai vähentämällä sitä etuosasta.

Köli

muodostuu perinteisessä saaristolaisveneessä pelkästä kölitukista eikä ole kuin 10 -15 cm korkea. Nykyiset säännöt sallivat kuitenkin 30 cm korkean kölin. En tiedä onko kölin syvyyden lisäämisestä hyötyä - omassa veneessäni Hildassa oli köliä vain 16 senttiä ja pärjäsin sillä erinomaisesti. Syvemmällä kölillä varustettu vene toki nousee hieman ylemmäksi tuuleen, mutta se on huonompi kääntymään ja suurempi pinta-ala lisää myös kulkuvastusta.
Keväällä 1999 lisäsin Hildaan köliä niin että sen korkeudeksi tuli 28 cm. Seurauksena Hildan vauhti loppui vendoissa miltei kokonaan ja vene kulki muutenkin huonommin kuin ennen. Tuuleen se ei noussut yhtään entistä paremmin. Kölin syventämisestä oli siis vain haittaa, ja sahasinkin siksi kölin taas matalammaksi.
Ikävää on, että moniin veneisiin on nykyään tehty kölivirityksiä jotka eivät kuulu perinteiseen veneeseen. Perinteisesti venen köli on ollut suora, ja olen sitä mieltä että suorana sen on syytä pysyäkin. Muuten voidaan yhtä hyvin alkaa käyttää eväkölejä, tehdä purjeet mylarista ja veneet hiilikuidusta.

PURJEHTIMINEN

Miehistö

Koska veneessä ei ole ulkoista kölipainoa eikä sisäistä painolastiakaan kannata käyttää sen enempää kuin ihan välttämättä tarvitsee, on miehistön tehtävänä pitää vene pystyssä. Kryssissä tämä tarkoittaa: mahdollisimman pystyssä. Miehistöä on siis oltava riittävästi, mieluummin sopivasti. Isomman veneen miehistöön on hyvä kuulua ainakin pari satakiloista miestä, toinen vakituisena ja toinen varalle. Muu miehistö voi olla kevyempääkin.

Miehistön on hyvä olla senverran kokenutta, että osaavat reagoida tilanteisiin. Veneen järjestelyistä riippuu miten kokenutta miehistöä tarvitaan. On veneitä, joissa kippari sekä ohjaa että hoitaa ison ja fokan skuutit, joten miehistö vain pitää yllä balanssia ja hoitelee fokan levittämistä puoshaalla myötäisessä. Joissakin veneissä kippari vain ohjaa ja miehistö hoitaa kaiken purjeisiin liittyvän. Kipparin kannalta pääasia on, että miehistö ymmärtää komennot ja tottelee nopeasti. Hyvin kokenutta miehistöä taas ei välttämättä tarvitse komentaa ollenkaan. Käytäntöjä on monia ja kaikki ovat toimivia.

Tärkein miehistöä koskeva sääntö: tarpeeton liikkuminen on kiellettyä. Varsinkin kevyessä tuulessa saa veneen vauhdin välittömästi pysäytettyä venettä keikauttamalla. Saaristolaisvene muistuttaa jollia siinäkin, että myötäisessä on hyvä ajaa venettä keulapainoisena, ts. miehistöä kannattaa komentaa keulaan päin. Kryssissä taas on hyvä istua laidalla tiiviissä ryhmässä ja vähentää näin tuulen vastusta.

Kurinalainen miehistö vie veneen voittoon

Kilpailussa

Lähtö on usein ratkaiseva veneen lopullista sijoitusta ajatellen koska radat ovat niin lyhyitä ja veneet niin tasaväkisiä että pahasti mokattua lähtöä ei ehdi enää myöhemmin korjata. Kannattaa siis olla maalilinjalla silloin kun lähtöpaukku pamahtaa. Mikäli suinkin mahdollista, kannattaa myös ottaa tuuli oikealta jotta ei heti joudu väistelemään kaikkia niitä jotka ajavat oikeanpuoleisella halssilla. Tottakai pitää yrittää myös päästä tuulen puolelle mieluummin kuin kaikkien peittoon. Jos pääsee lähtemään oikealla hetkellä, täydessä vauhdissa, styyrpuurin halssilla ja vapaassa tuulessa on peli jo puoliksi voitettu.

Vendan pitää sujua vauhdilla. Vastakäännöksessä saaristolaisvenettä, varsinkin pitkäkölisiä, on usein ajettava ennen vendaa tarpeeksi alas jotta saadaan käännökseen tarvittavaa vauhtia. Käännöksessä on hyvä pakata fokalla senverran, että vene reippaasti kääntyy ja sitten skuutata fokka liukkaasti uudelle halssille.
Saaristolaisveneellä ei saa tehdä turhia vendoja. Veneet kääntyvät siksi hitaasti, että vendassa häviää aina.

Myötäkäännöksessä varsinkin kovalla tuulella on suurimpana vaarana veneen kaatuminen tai rikin hajoaminen. Puomia ei saa päästää holtittomasti yli ja miehistön on oltava erityisen nopealiikkeistä. Päin vastoin kuin yleensä luullaan on myötäkäännös turvallisempi suorittaa hyvässä vauhdissa kuin huonossa.

Koska puoshakaa saa käyttää fokan skuuttaamiseen, kannattaa sitä usein käyttää jo sivutuulessakin, varsinkin heikolla tuulella. Puoshaan avulla levitetty fokka ottaa tuulta huomattavasti paremmin kuin löysänä lilluva. Suorassa myötäisessä virsikirja on itsestäänselvyys ja venettä kannattaa kallistaa fokan puolelle, jotta iso saadaan ylemmäksi kovempaan tuuleen.

Saaristolaisvenettä ei kannata piinata liian ylös tuuleen. Se nousee kyllä, mutta ettenpäin vievä voima pienenee, sorto lisääntyy ja vauhti loppuu. Mietittäessä ajolinjoja kääntömerkeille tämä kannattaa pitää mielessä. Venda on aina parempi tehdä hiukan liian myöhään kuin liian aikaisin. Moni kippari arvioi veneensä nousukyvyn väärin ja häviää pelin kun joutuu tekemään ylimääräisiä vendoja.

Reivaaminen ei ole tapana näissä kilpailuissa. Joskus se silti saattaa kannattaa. Voitin aikoinani kilpailun Lappossa sen ansiosta että olin ainoana kilpailijana ottanut yhden reivin sisään. Kahvelirikin järjestelyistä johtuen reivaaminen, jos se on välttämätöntä, onkin aina suoritettavava etukäteen. Kilpailussa ei siihen ole enää aikaa.

Viiri maston huipussa on välttämätön varuste. Vain viirin avulla voi usein päätellä mistä tuulee ja ajaako venettä optimaalisen ylös. Varsinkin heikossa, sinne tänne kääntyilevässä tuulessa on ilman viiriä liemessä.

Tuulen suunta muuttuu usein rannan lähellä ja tilanteesta riippuen tästä voi olla hyötyä tai haittaa. Kevyellä tuulella rannan lähellä tuulee myös usein hiukan enemmän kuin aukolla ja tätä voi käyttää hyväkseen. Tuulta on tietysti koko ajan pyrittävä löytämään ja seurattava veden pinnan vaihteluita ja muita veneitä, jotta optimaalinen tuuli löytyisi. Varsinkin sisäsaariston ahtailla vesillä joissa on paljon katveita ja tuuli pyörii usein miten sattuu, on tarkasti arvioitava millaisia linjoja kannattaa parhaiten purjehtia. Saaria kierrettäessä on niiden pinnanmuodolla ja koolla usein suuri merkitys. Ison ja korkean saaren tyynen puolelta kannattaa ajaa aika kaukaa, mutta pienen saaren voi samassa tilanteessa usein ohittaa läheltä, vauhti pysyy kyllä yllä sen ajan että tuulta taas saadaan. Korkean, metsäisen saaren tuulen puolellakin kannattaa joskus pitää riittävää etäisyyttä.

Shiftejä on seurattava tarkasti ja niihin tulisi myös reagoida tarpeeksi nopeasti, mutta ei turhaan. Saaristossa shiftit ovat usein epäsäännöllisiä ja niiden seuraaminen vaikeaa. Shiftien avulla usein kuitenkin kilpailu joko voitetaan tai hävitään.

Lopuksi

Saaristolaisveneillä purjehtiminen on hauskaa puuhaa. Veneet ovat helposti hallittavia, ne ovat halpoja (mikäli veneen vain onnistuu jostain löytämään) ja niillä purjehtiessa on luonto lähellä paremmin ja enemmän kuin juuri missään muussa veneessä. Kilpailu niillä on lisäksi urheilua, jossa iällä ei ole merkitystä. Yli 70-vuotiaat kaverit korjaavat usein ensimmäisen palkinnon ja miehistöt koostuvat kaiken ikäisistä, sekä miehistä, naisista että lapsista, kotieläimistä nyt puhumattakaan.

Kilpailuihin
Pääsivulle