Venetyyppeihin

Purjesumput

Purjesumppu ja pakettisumppu

Saaristolaisten tärkeimmät myyntiartikkelit ennen vanhaan olivat kala; sekä elävänä että suolattuna, kotieläimet, suolattu ja palvattu liha, juusto, voi, pähkinät, hylkeen ihra sekä erilaiset nahat ja vuodat.
Ostot kohdistuivat viljaan, suolaan, pellavaan, hamppuun, rautatavaraan ja tekstiileihin sekä taloudessa tarvittaviin astioihin ja koriste-esineisiin.

Ruotsin vallan aikana oli Tukholma tärkein kauppapaikka, mutta matkat ulotettiin myös Mälarin muihin kaupunkeihin kuten Vesteråsiin ja Strängnäsiin saakka. Venäjän valta muutti liikenteen suuntaa ja saaristolaiset alkoivat tuoda tuotteitaan lähinnä Turkuun, Helsinkiin ja Rääveliin (Tallinnaan).

Purjesumppu Tukholmasta 1790 -luvulla

Kaikkea tätä kauppaa ei voitu hoitaa pienillä aluksilla. Tarvittiin myös isompia. Edellä isoveneiden yhteydessä on jo mainittu kajuuttavene joka aikaa myöten korvautui suurimmassa osassa saaristoa isommilla aluksilla kuten jahdeilla ja kaljaaseilla.

Elävän kalan kuljetustarve synnytti myös erään saaristolle tyypillisen aluksen, purje- ja pakettisumpun. Varsinkin koko 1800 -luku oli purjesumppujen kulta-aikaa.

Purjesumput ovat siinä mielessä läheinen osa saariston elämää, että ne kuljettivat etupäässä seudun omia tuotteita. Samoin kuin purjesumppuja rakennettiin jahteja ja kaljaasejakin toki saaristossa omin voimin, mutta nämä isommat alukset kuljettivat jo sekalaisempaa rahtitavaraa joka ei läheskään aina liittynyt saariston omaan tuotantoon.

Talonpoikaisveneitä käsittelevässä tekstissä on tietysti vedettävä johonkin kohtaan raja veneen ja laivan välille. Luonteva raja kulkee juuri purjesumppujen kohdalla, sillä pienimmät sumput olivat vielä selkeästi veneitä kun taas suurimmat paremminkin pieniä laivoja.

Purjesumpuilla kuljetettiin ennen kaikkea elävää kalaa, mutta mukaan otettiin tietysti muutakin tavaraa niin paljon kuin veneessä oli tilaa tai kuljetustarvetta riitti. Pakettisumpuilla taas kuljetettiin ennen kaikkea ihmisiä ja tärkeää postia, mutta mukaan otettiin tällöinkin toki myös muuta rahtia.

Pakettisumpuissa, joissa siis ei ollut kalasumppua, oli enemmän tiloja ja mukavuuksia matkustajille kuin purjesumpuissa. Pakettisumput olivat myös purjesumppuja isompia. Molemmat olivat nopeita aluksia - kerrotaan, että hyvällä tuulella saattoi pakettisumppu purjehtia Turusta Tukholmaan 18 tunnissa.

Purjesumppu Jehu vauhdissa

Sumppuveneen rakenteesta

Sumppuveneiden koko vaihteli aika laajoissa rajoissa. Pienimmät olivat alle 40 jalkaa ja suurimmat lähes 60 jalkaa pitkiä.
Sumppuveneet olivat leveitä. Kun pituuden ja leveyden suhde pienemmissä veneissä on suunnilleen 3:1 niin sumppuveneiden kohdalla se on 2,5:1. Sumppuveneen piti nimi-täin kantaa sekä lastia että valtavat purjeensa, ja tähän tarvittiin leveyttä.

Sumppuvene rakennettiin monessa suhteessa samalla tapaa kuin pienemmätkin alukset.
Kölistä aloitettiin. Kölitukki ei ollutkaan mikään mitätön puunpalanen, sillä pituutta saattoi olla 45 jalkaa ja paksuutta 15 tuumaa. Köli veistettiin yhdestä tukista, mutta keulasteevi tehtiin tavallisesti kahdesta, hakaliitoksella toisiinsa kiinnitetystä kappaleesta, tarpeeksi pitkää ja paksua väärää puuta kun ei juurikaan ollut saatavilla. Takasteevi oli suorassa tai lähes suorassa kulmassa köliin nähden ja se kiinnitettiin köliin tappiliitoksella, upottamalla steevin alapää köliin tehtyyn koloon. Liitos varmistettiin sisäpuolelta tukevalla polviolla.

Alimman laudan molemmissa päissä oli vintat, ja keulaan veistettiin myös toisen laudan etupäähän kinunki. Alin lauta oli pystymmässä kuin pienemmissä veneissä; vasta toinen lauta asetettiin enemmän vaakatasoon. Pohjasta tehtiin suhteellisen laakea, sillä kantavuutta tarvittiin.

Myös sumppuveneet tehtiin limisaumarakenteella. Lautojen paksuus oli tietysti toista kuin verkko - tai isoveneissä, normaali paksuus oli veneen koosta riippuen 11/4 tuumasta 2 tuumaan.
Leveitä lautoja ei ilman höyrytystä saatu taipumaan paikoilleen. Yleensä käytettiin höyrytyksen alkeellisempaa muotoa: laudat pantiin yöksi likoamaan ja taivutusta varten niitä kuumennettiin nuotion yllä.
Mitään muotokaaria ei rakennettaessa käytetty vaan vene tehtiin silmämääräisesti ja kaaritettiin vasta kun laudoitus oli valmiina.
Kaaretkin olivat tukevaa tavaraa, valmiina niiden poikkileikkaus oli 5 X 5 tuumaa ja etäisyys toisistaan saattoi olla vain 8 tuumaa.

Kölin päälle tehtiin kahdesta tukevasta lankusta alusta, joka suurimmaksi osaksi täytti kölin ja alimman laudan välisen alueen. Nämä lankut naulattiin tukevasti kiinni sekä köliin että pohjalautoihin. Vasta näiden päälle tulivat kaaret.

Toinen eroavuus pienempiin veneisiin nähden oli sikopalkki joka asetettiin kölin ja kaarten päälle. Tässä suhteessa sumpun rakenne on samanlainen kuin isommissa purjealuksissa. Sikopalkki toimi myös maston alustana ja lujitti suuresti koko konstruktiota. Aina ei kuitenkaan sikopalkkia käytetty, ei ainakaan pienemmissä sumpuissa.

Isoimmissa sumppuveneissä oli yleensä kansi. Kansi ulottui keulasta kalasumppuun asti. Kansi tehtiin noin kolmen jalan päässä toisistaan olevien kansipalkkien varaan 2 X 6 tuuman lankuista. Kansipalkit olivat kaarevia ja ne kiinnitettiin kaariin tukevilla puunauloilla, mutta myös vaakatasossa olevilla polvioilla. Vain suurimmissa sumpuissa oli kansipalkkeja tukemassa vielä pystysuorat kannatinpalkit.

Kalasumppu erotettiin ruumasta vedenpitävällä laipiolla (svallgaveln). Tämä tehtiin tukevista lankuista. Sumppuun rakennettiin vielä poikittaisia ja pitkittäisiä väliseiniä niin että siihen tuli neljä tai useampia erillisiä osastoja.

Kalasumpun kohdalta aluksen perä oli pari lautakertaa muuta alusta matalampi, sillä sumpussa piti olla vettä niin paljon kuin mahdollista loiskumisen vähentämiseksi ja aluksen perä piti siksi tehdä matalaksi. Purjehdittaessa sumppuveneen perä oli usein kokonaan veden alla.

Sumpun päälle tehtiin kansi ja siihen luukku josta sisältöön päästiin käsiksi. Lastiluukku oli keskellä kantta ja siinä oli kantta korkeammat kehykset.
Luukun etupuolella, maston etupuolella oli kajuutta, kannella oli usein vain matalahko kajuutan kappi jonka sivulla olevista pikku ikkunoista saatiin kajuuttaan vähän valoa. Tavallisesti kapin oikealla puolella oli työntöluukku joka peitti kannessa olevan syvennyksen. Täältä johti ovi kajuuttaan.

Kajuutassa mahtui normaalikokoinen ihminen seisomaan. Kajuutan takaseinällä oli liesi, sivuilla leveät koijat ja niiden sisä-puolella vielä istuinpenkit. Edessä oli vaatekaappi ja pieni pöytä.
Kajuutan kapin etupuolella kannella oli yksinkertainen makaava ankkuripeli. Peräsin oli erittäin isokokoinen, samoin tietysti pitkä peräsinpinna. Peräsimen kääntökulma oli verrattain pieni ja suuri, kauas veneen taakse ulottuva isopurje aiheutti sen, että alus pyrki vahvasti ylös tuuleen ja peräsimeen kohdistui niin muodoin suuria voimia.

Pienemmissä sumpuissa ei varsinaista kantta ollut. Kajuutta oli tällöin keskellä venettä ja usein rakennettu samaan tapaan kuin isoveneen kajuutta, ts. se ulottui laidasta laitaan ja oli katettu limittäisillä laudoilla. Lastitilaa oli tällöin kajuutan etu- ja takapuolella.

Sumppuveneen riki

Sumppuveneessä oli tavallisesti yksi masto, valtaisa kahvelipurje, latvapurje, fokka ja klyyvari. Latvapurje saattoi olla raakapurje tai pitkittäispurje. Keulapuomi oli verrattain pitkä, sillä tavoin saatiin fokkaan ja klyyvariin pinta-alaa vastapainoksi suurelle isopurjeelle.
Isopurjeen puomi ulottui pitkälle perän ohi, se oli yleensä veneen rungon mittainen, ja kahvelipuomi oli huomattavan lyhyt.
Myöhemmän ajan suurissa sumppuveneissä käytettiin vähän pitempää kahvelipuomia, joka oli rikattu seisovaksi.

Venetyyppeihin