Kyllästeen imeytyminen tervan läpi

Yleistä keskustelua puuveneisiin liittyvistä asioista.
samppa91
Viestit: 23
Liittynyt: 18.07.2016 19:56
Paikkakunta: Jyväskylä

Kyllästeen imeytyminen tervan läpi

Viesti Kirjoittaja samppa91 » 25.12.2016 13:53

Morjens! Omistan 6m pitkän avomallisen kalastajaveneen, joka on entisen omistajan mukaan ollut n. 20 vuotta käyttämättä. Sitä on tarinan mukaan säilytetty konehallissa, enkä ole siitä lahoa löytänyt. Vene on viime kesänä entisen omistajan toimesta hiottu ulkoa puulle ja on todella siistin näköinen,
Sisäpuolta ei ole varmaan ikinä putsattu, joten tervakerros oli alimpien lautojen päällä lähes sentin paksuinen.

Olen käyttänyt sisäpintojen putsaamiseen arviolta 30- 40 h, ja saanut kuumailmapuhaltimella ja raapalla vanhan tervan pois. Konepedin valmistuksen jälkeen olisi tarkoitus aloittaa kyllästäminen, mutta ajattelin vielä kysyä mestareiden mielipidettä asiaan. Liitteenä olevassa kuvassa näkyy sisäpintojen tämänhetkinen tilanne. Raapalla irtoava terva on poistettu, mutta pinnassa on silti ohut kerros.

Kysymys kuuluu, että haittaako tuo tumma pinta öljyn imeytymistä, vai alanko vain holvaamaan siihen päälle?

- Samppa
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

Avatar
stuuvari
Viestit: 315
Liittynyt: 05.09.2014 21:02

Re: Kyllästeen imeytyminen tervan läpi

Viesti Kirjoittaja stuuvari » 01.01.2017 21:26

Saattaahan jotain imeytyäkin.. itte ihmettelen mitä järkeä on tervata joka kevät venettä jossa on paksu vanha tervakalvo pinnassa eli siis kasvattaa vain kalvon paksuutta uudella tervalla. Onkohan ainut hyöty kevään tekevä tervan hyvä tuoksu. Lämmittäminen tietysti aiheuttaa luultavasti imeytymistäkin, mutta pelkkä sively..

Avatar
vehkasalo
Viestit: 375
Liittynyt: 10.08.2013 23:26

Re: Kyllästeen imeytyminen tervan läpi

Viesti Kirjoittaja vehkasalo » 02.01.2017 11:23

Jos tästä ei ole enempää tietoa niin maalaisjärjellä ajatellen eikös tuo selviä parhaiten kokeilemalla vaikka pienelle alalla. Siitähän sen omin silmin näkee lähteekö imeytymään ???
Ennen oli miehet rautaa laivat oli puuta hiio hoi

samppa91
Viestit: 23
Liittynyt: 18.07.2016 19:56
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Kyllästeen imeytyminen tervan läpi

Viesti Kirjoittaja samppa91 » 02.01.2017 12:36

Kyllä sitä tietysti voi kokeilla. Ulkonäkösyistä tekis mieli hioa tumma pinta pois, mut en viihtis sen takia hommaan ryhtyä. Jos näyttää että ei imeydy ni sit vois :))

Avatar
galax650
Viestit: 78
Liittynyt: 29.09.2011 20:46
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Kyllästeen imeytyminen tervan läpi

Viesti Kirjoittaja galax650 » 03.01.2017 23:44

Kyllä se öljy jo tuosta imeytyy läpi. Tietysti jos tervaa on paksu kerros niin huonoimmin/hitaammin se imeytyy.

Tervatussa veneessä olen käyttänyt ulkopuolella seosta jossa 50-70% tervaa josta loput pellavaöljyä jossa on sinkkinaftenaattia 5%. Olisiko ulkopuolelle jopa parempi käyttää vernissaa tässä seoksessa?


Sisäpuolella sitten taas ihan vaan pellavaöljy+sinkkinaftenaattiseosta ja mukaan loraus tervaa
Veneenveistäjä.

Youtube kanava:
https://www.youtube.com/user/galax650

Avatar
vehkasalo
Viestit: 375
Liittynyt: 10.08.2013 23:26

Re: Kyllästeen imeytyminen tervan läpi

Viesti Kirjoittaja vehkasalo » 04.01.2017 10:42

Voisi kuvitella että jo alat "hieromaan tuohon ohueen tervakerrokseen pellavaöljyä niin skrapaamasi tervainen pinta voisi tasoittua (vähän ainakin) mukavan näköiseksi tummaksi puuksi, sikäli mikäli terva kerros on aivan ohut. Ei kokemusta, mutta tällainen oletus.
Ennen oli miehet rautaa laivat oli puuta hiio hoi

samppa91
Viestit: 23
Liittynyt: 18.07.2016 19:56
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Kyllästeen imeytyminen tervan läpi

Viesti Kirjoittaja samppa91 » 09.01.2017 17:55

Kiitoksia asiallisista vastauksista! Syvennyn taas aiheeseen, kunhan saan uuden moottoripedin tehtyä. Vielä täytyy selvitellä, että saisko Jyväskylän seudulta "oikeaa tervaa." Motonetin terva ei vakuuta :-)

pesäpaatti
Viestit: 94
Liittynyt: 08.07.2014 18:36

Re: Kyllästeen imeytyminen tervan läpi

Viesti Kirjoittaja pesäpaatti » 09.01.2017 20:04

Totta puhut, oikeaa hautatervaa olen hankkinut Hakkaraisen Topilta. Saamani terva oli aivan huippulaatuista täyttä tavaraa, ei mitään sakkaa, ei mustaa, vaan kauniin ruskeaa oikeaa tervaa.

kts. hautaterva.net / Topi Hakkarainen

samppa91
Viestit: 23
Liittynyt: 18.07.2016 19:56
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Kyllästeen imeytyminen tervan läpi

Viesti Kirjoittaja samppa91 » 10.01.2017 23:01

Täytyypä tilata kunhan on ajankohtaista :)

Vastaa Viestiin