Laivat

Pitkäpaasi

PUUVENE 4/2003 Pitkäpaasi on norjalaisen Colin Archerin suunnittelema luotsivene, jolla on ikää jo kunnioitettavat 105 vuotta. Suomen Luotsi- ja majakkalaitos tilasi veneen vuonna 1898 luotsiveneeksi Viipurin luotsipiiriin, jossa se toimitti virkaansa vuoteen 1929. Maailmassa on Pitkäpaaden lisäksi vain yksi Colin Archerin eurooppalaisille merenkulkuviranomaisille piirtämä alus purjehduskunnossa.

Maailman merille

Kotiin

Haaste otettiin vastaan. Suomen merimuseon tuki ry keräsi kotimatkaan tarvittavat varat, ja vuonna 2000 Pitkäpaasi lähti rekka-autolla Douar-nez'sta kohti Lyypekkiä ja rahtilaivakuljetusta kotiin. Hankkeen vetäjänä toiminut Hannu Matikka ja veneveistäjä Heimo Hyppönen olivat jo kohdanneet tässä vaiheessa. Haminan koulussa opiskeleva Hyppönen oli perehtynyt opinnäytetyössään Colin Archerin veneisiin. Hänessä yhdistyi juuri tarvittava tieto ja ammattitaito. Hän sai stipendin, jonka turvin hän matkusti Ranskaan tutustumaan Pitkäpaateen. Siitä alkoivat tiiviit vuodet, joiden aikana Pitkäpaasi kunnostettiin nykyiseen kuntoonsa.

Hyppönen toimi sekä konsulttina että tekijänä. Työ alkoi vuonna 2001 Savonlinnan Laitaatsillan telakalla Etelä-Savon TE-keskuksen työllistämisvarojen turvin. Loppuun työ saatettiin Kvaerner Masa-Yardsin telakalla Helsingissä. Telakan rakentamiin laivoihin verrattuna luotsivene Pitkäpaasi oli pieni vene. Takilointikin onnistui sisätiloissa katetussa altaassa!

Kovan työn loppukiri päättyi kesällä 2003, heinäkuun 15. päivä. Pitkäpaasi laskettiin virallisesti vesille uudelleen 105 vuotta ensimmäisen vesillelaskun jälkeen. Rahaa oli ehtinyt kulua 25 000 euroa aluksen hankintaan ja noin 350 000 euroa kunnostamiseen. Ammattimiesten työtunteja kului lukematon määrä. Onnistuminen ei olisi ollut mahdollista ilman useiden yritysten ja säätiöiden tukea.

Tanakka purjehdittava

Puuvene-lehdellä oli tilaisuus päästä kokeilemaan Pitkäpaadella melko lailla kylmää purjehtimista lokakuun 14. päivänä. Mukana olivat veistäjä Heimo Hyppönen ja Simo Nyrönen. Kun tuulikin puhalsi pohjoisen ja koillisen väliltä 10–14 metrin sekuntinopeudella, useammalla villapaidalla oli käyttöä. Olipahan ainakin tilaisuus aavistella, millaisia luotsien työolot olivat.

Reippaassa tuulessa purjehdittaessa Heimo Hyppönen kertoi, miksi Archerin luotsiveneistä 1800-luvulla tuli suosittuja varsinkin Norjassa. Luotsien on päästävä laivoihin kovissakin olosuhteissa. Aikaisemmin luotsit olivat kyllä päässeet pahassakin kelissä merelle. Colin Archerin suunnittelemilla veneillä he alkoivat päästä myös hengissä takaisin. Itselläkin oli hyvin luottavainen olo peräsimeen tarttuessa. Tällä veneellä oli sentään purjehdittu kaikilla valtamerillä, joten Kruunuvuoren selkä on kuin sunnuntaipurjehdusta kotisaunan edustalla.

Nykyisin Pitkäpaadessa on apumoottori, joten muutama vuosisadan vaihteen aikainen purjeilla tehtävä laiturimanöveeri jäi kokeilematta. Purjeet ylhäällä alkoi tuntua mahtavalta, kun 10 tonnin runko lähti reippaassa sivumyötäisessä liikkeelle. Vauhdin hurma vei niin mukanaan, ettei kukaan muistanut edes katsoa lokia. Vauhdin arvailu jälkikäteen on tietysti vähän kuin kalajutun kertominen: kukaan ei usko. Sen ainakin voi sanoa, että hieman nykyaikaisempi kilpavene olisi spinaakkerin tarvinnut perässä pysymiseen.

Puuskaisessa sivumyötäisessä purjehdittiin ohi Neljänviitan matalan, jonka jälkeen tehtiin jiippi. Kurssin painaminen myötäiseen ja uudelle halssille vaati kaksin käsin peräsinpinnan työntämistä. Hitaasti suunta muuttui ja hulppea kahveli-isopurje löi yli. Pitkäpaasi on lievästi sanottuna vakaa. 14 metriä sekunnissa puhaltavassa tuulessa, eikä kookkaan isopurjeen yli lyöminen tunnu juuri missään. Mastokin on reippaasti puhelinpylvästä tukevampi, joten takilan hajoamistakaan ei tarvitse pelätä.

Hyvää vauhtia lasketellessa oli hyvä kokeilla kuinka suoraan myötäiseen Pitkäpaadella pystyy mukavasti ajelemaan. Aivan takaa tuleva tuulikin tuntui hallittavalta. Tosin vesi oli sileää, sillä pohjoistuulella ei kovakaan tuuli saa aikaan aallokkoa.

Kulkee kuin juna

Kun kerran myötäiseen lähdetään, takaisin on tultava vastaiseen. Vuorossa oli seuraava hämmästyksen aihe. Pitkäpaasi nousi tuuleen lähes kuin mikä tahansa moderni purjevene. Se kulki suhteellisen pystyssä, kiitos kahden tonnin harkkorautakölin. Sortoa ei ollut kovinkaan paljon, ja vauhtia oli lokin - jota nyt muistimme katsoa - mukaan kolmisen solmua. Käsittämättömän hyvä saavutus veneeltä, jossa ei ole syvää köliä ja joka muutenkin on varsin pullea rungon muodoltaan.

Lisää ihailua aiheuttavia havaintoja seurasi. Päästin peräsimestä irti purjehdittaessa tiukasti vastaiseen ja Pitkäpaasi jatkoi puuskaisessa tuulessa kurssiaan kuin tavarajuna kiskoilla. Peräsimestä olisi voinut mennä vaikka kahvia keittämään ja suunta olisi pysynyt samana. Kuitenkin vene reagoi hyvin peräsimeen, jos kurssia halusi muuttaa. Colin Archer tiesi todella, minkälaisen takilan hän piirsi suunnittelemaansa runkoon. Balanssi on aivan erinomainen. Purjeina kryssillä oli isopurje, fokka ja klyyvari.

Vastakäännöksen tekeminen on Pitkäpaadella etukäteen suunniteltavaa puuhaa. Vauhti ei saa loppua kesken. Se kääntyy kuitenkin huomattavasti ketterämmin kuin talonpoikaisvene. Jos perämies ei ole ymmärtänyt ottaa riittävästi vauhtia käännökseen, hätätilassa fokalla saa pakattua keulan tuulensilmän ohi. Lukijoille ei ehkä pitäisi tunnustaa, että muutaman kerran käytettiin konettakin vastakäännöksessä apuna. Puolustukseksi on tosin sanottava, että tuolloin hinauksessa ollut, valokuvaajan käyttämä merimuseon iso kumivene ei tehnyt hyvää kääntymisominaisuuksille.

Pitkäpaasi on palautettu luotsiveneen asuun, joten se on museaalinen työkalu. Kannella on tilaa kulkea, eikä sisätiloissa ole muuta kuin välttämätön. Tällaisena Pitkäpaasi antaa kuvan siitä, mihin sitä on alun perin käytetty. Samalla sitä on helppo käyttää, jolloin se pysyy elävänä. Osallistuminen Tall Ships' Race'iin meni mönkään, koska veneeseen olisi pitänyt asentaa turvakaiteet. Turvallisuusmääräyksistä kiinni pitäminen on ymmärrettävää, mutta yhtä ymmärrettävää on, ettei museoaluksen alkuperäistä kansirakennetta haluttu yhden kisan takia muuttaa.

Pitkäpaaden kotiinpaluu on kulttuuriteko, josta Hannu Matikka, Heimo Hyppönen ja kaikki muut hankkeessa mukana olleet ansaitsevat lämpimät kiitokset. Ilahduttavaa on myös se, että niin useat suomalaiset yritykset näkivät Pitkäpaaden pelastamisen tuen arvoisena asiana.

JUHA AROMAA