
Puuveneilijöiden kesäkauden avaus oli MeriViapori-tapahtuma Suomenlinnassa. Kauniita ja kiiltäviä että kauniita ja vähemmän kiiltäviä veneitä osallistui kesäkuun puolivälissä järjestettyyn paraatiin, joka kierteli Helsingin rantoja nuollen Suomenlinnaan. Perillä Varvilahden vierasvenelaituriin rantautui kymmenittäin puuveneitä yleisön ihailtaviksi.
Perinteisesti kalastaja-mallisten veneiden edustus on ollut runsas. Niin nytkin. Mukana on aina myös kiiltäviksi lakattuja "flyygeleitä, kuten eräs osallistuja asian ilmaisi. Mutta vaikka pääpaino osallistujien määrässä onkin moottoriveneillä, niin aina mukaan on mahtunut muutama purjevenekin.
Yleisöllä on tilaisuus katsella laituriin kiinnitettyjä veneitä, ja useimpiin pääsee myös tutustumaan sisällekin. Joka vuosi järjestetään kaunein vene -kilpailu. Merkille pantavaa on se, että koskaan valinta kauneimmaksi veneeksi ei ole osunut samaan veneeseen, vaan eri vuosina on saatu eri voittaja.
Tänä vuonna näyttelyn kauneimmaksi veneeksi valittiin poikkeuksellisesti purjevene. Vene on Amerikan kutonen, joka on rakennettu Suomen suuriruhtinaskunnassa vuonna 1912. Rakennuspaikka oli Helsinki, ja rakentaja oli A. Petterson. Vene myytiin vuonna 1914 Ruotsiin. Suomeen se ostettiin vuonna 1987. Veneen nykyinen omistaja Marko Kantola on kunnostanut venettä nyt pari vuotta.
Veneen nimi on Neptun. Pituutta veneellä on 10,50 metriä ja leveyttä 2,15 metriä. Runko on mahonkia ja kansi on oregon-mäntyä.
| Puuveneilyn kauneus by Juha Aromaa |
|
| Puuvene, Internet ja printti by Yrjö Klippi |
|