Kirjoittaja: Juha Aromaa
, kirjoitettu 11.06.2009
Kaikki puuveneilystä innostuneet ovat yhtä mieltä siitä, että puuveneet ovat kauniita. Samaa mieltä ovat yleensä myös ne, jotka pitävät jalkansa tiukasti kuivalla maalla ja näkevät puuveneitä vain sattumalta laiturissa. Puuveneet kääntävät pään, ja vaikea olisi kuvitella, että joku väittäisi niitä rumiksi tai edes mitäänsanomattomiksi.
Kauneuden takana on sukupolvelta toiselle siirtynyt näkemystä siitä, mikä toimii vesillä. Sukupolvelta toiselle on myös siirtynyt näkemys siitä, mikä miellyttää silmää. Nämä kaksi asiaa ovat sulassa sopusoinnussa keskenään. Kaunis moottoriveneen runko kulkee sulavasti, eikä aiheuta yllätyksiä pahassakaan aallokossa. Kaunis purjevene kulkee kovaa ja nousee ylös tuuleen, eikä sekään yllätä äkäisessä, puuskaisessa tuulessa. Ja kaiken tämän kauneuden kruunaa huolellisesti käsitelty puupinta, oli se sitten trooppisten seutujen mahonkia tai kotoista mäntyä.
Kauneus ei lopu tietenkään itse veneisiin. Niitä käytetään ympäristössä, jonka luonnonkauneus on vailla vertaa. Tuhansien järvien maa on kliseiden klisee, mutta kuitenkin. Saimaa, Kallavesi, Päijänne, Näsijärvi ja kaikki monet muut järvet ovat luonnonympäristönä vertaansa vailla. Merellä saamme nauttia saaristosta, jollaista ei muualla ole - paitsi ehkä ruotsalaisilla Tukholman saaristo, myönnetään. Onneksi osa Suomen ainutlaatuisesta saaristoluonnosta on suojeltua. Itäisen Suomenlahden, Tammisaaren saariston, Saaristomeren ja Perämeren kansallispuistot ovat ainutlaatuisia esimerkkejä merellisestä luonnosta.
Ei ole varmaankaan liioittelua sanoa, että puuveneilijät suhtautuvat ympäröivään