Puuta vai lasikuitua?
Olemme pysyvästi siirtyneet aikaan, jossa tietoa ei enää haeta pelkästään tietoteoksista, vaan verkottuneesta tietomaailmasta. Olemme silti pysyneet myös painetun sanan käyttäjinä. Miksi?
Siksi, että maailma muuttuu moninaisemmaksi ja samalla monimutkaisemmaksi. Olemme pysyneet painetun sanan käyttäjinä verkosta huolimatta myös siksi, että kummallakin on omat roolinsa nykyaikaisen ihmisen elämässä. Nämä roolit ovat vielä osin selkiytymättömiä, ja menevät välillä sekaisinkin. Näin varmaan käy aina uusien medioidenkin kohdalla aluksi tapahtuu.
Mutta vielä kysymykseen: mikä saa ihmisen lukemaan kokonaisen kirjan, jossa ei ole kuvan kuvaa. Entä mikä saa ihmisen lukemaan, selaamaan ja katselemaan kuvia paperille painetusta kirjasta tai lehdestä. Miksi on erilaista pidellä käsissään laadukasta kirjaa tai hyvälle paperille painettua lehteä kuin lukea ja katsella täsmälleen samaa aineistoa tietokoneensa ruudulta.
Vastaus löytyy kokemuksellisuus käsitteen merkityksen takaa. On nautinnollista, hienoa ja tyydyttävää omistaa kaunis kirja tai upea lehti aiheesta, joka on tärkeä juuri minulle. Omistaminen on tärkeä osatekijä tässä kokemuksellisuudessa. En todellakaan kykene kokemaan samaa tyydyttävää tunnetta kun selailen ja luen verkosta samoja asioita.
Verkosta kaiken löytää kätevämmin, joku sanoo. Olen samaa mieltä. Kun tarvitsen jotakin, kun etsin tietoa, niin menen ensimmäiseksi verkkoon. Googlaan. Käytännöllisyys, tehokkuus ja helppous ovat ajan henkeä. Kyllä. Joskus jopa valitettavasti.
Kätevyys ja helppous ovat sanoja, joilla perustellaan lasikuidusta valmistetun veneen hankintaa. Harvemmin, itse asiassa en koskaan ole kuullut, että joku perustelisi lasikuituveneen hankintaa esteettisillä tai laadullisilla seikoilla verrattuna puuveneeseen. Nyt en todellakaan tarkoita sitä, että lasikuituveneissä ei olisi esteettisiä tai laadullisia ominaisuuksia, ne eivät vain ole samanlaisia kuin puuveneessä.
Lasikuituveneessä on kaikki samat veneilyn funktiot kuin puuveneneessäkin. Lasikuituvene on kuin internet – kätevä ja käytännöllinen.
Miksi puuvene herättää ihastusta enemmän kuin lasikuituvene. Miksi kaunis kuvateos aiheuttaa enemmän mielihyvää kuin pokkari. Tähän ei vastausta tarvitse kirjoittaa. Me kaikki tiedämme.
Tässä lehdessä on kooste puuveneen rakentamista opettavista kouluista. Nyt vuonna 2009 voidaan sanoa, että puuveneen uusi tuleminen on tosiasia. On vaikea uskoa, että puuveneveistäjien koulutus alkoi Haminassa vasta vuonna 1993. Muutamia lyhyitä koulutusjaksoja oli Haminassa jo 1985 alkaen, mutta varsinainen ammattiin tähtäävä koulutus alkoi vasta vuonna 1993. Veneenveiston opetusta oli saanut Suomessa kyllä jo aikaisemminkin. Opetusta sai esimerkiksi Savonlinnassa, Kokkolassa ja Pernajassa, mutta vasta vuonna 1993 alettiin antamaan artenomitasoista ammattiin tähtäävää koulutusta Haminassa.
Voidaan siis sanoa, että uusi puuvenerakentajien ammattikunta on vasta nuoren aikuisen iässä. Siihen nähden Suomi voi olla ylpeä saavutuksista tällä saralla. Meillä annetaan tällä hetkellä ammatillisesti korkeatasoista opetusta veneenrakennuksessa ympäri maata useassa oppilaitoksessa. Kotkaan on syntynyt maailmanluokan veistämö.
Vanhemmat yhden tai muutaman hengen veistämöt rannikolla Summasta Pietarsaareen ja sisämaassa Hangosta lähes Petsamoon saakka tekevät laadukkaita puuveneitä yhä kasvavalle joukolle suomalaisia, jotka arvostavat käsityötä ja luonnonmateriaalia puuta.
Lisäksi pitää mainita, että maahamme on kasvanut vanhojen mestareiden rinnalle joukko nuoria vanhojen klassikkoveneiden korjaajia ja entistäjiä, jotka pelastavat ja pitävät kunnossa arvokasta kansallista, kulttuurihistoriallisestikin merkittävää, omaisuuttamme.Uskon, että nouseva ympäristötietoisuus ja vaatimukset kestävämpään kehitykseen tekevät työtä puuveneen arvostuksen nostamisessa sille kuuluvaan asemaan. Näin myös uudet koulutuksen saaneet nuoret työllistyvät.





