Pajalla rautaa takomassa
Purjeet Storbåtiin olivat
nyt jo valmiit ja oli aika käydä raudan kimppuun. 20.
helmikuuta 1999 perinnepurjehtijat matkasivat Ruskolle työstämään
raakaa rautaa. Saimme luvan käyttää Rusko-seuran
kunnostamaa ja Hannu Suvannon omistamaa nostalgista pajaa, joka
oli rakennettu 1800-luvun alkupuolella
Ensivaikutelma oli lumoava kun
saavuimme pajalle. Rakennus oli vanhaa punamullalla maalattua puuta,
ja keskellä pajaa oli iso avonainen uuni. Kun astuimme sisälle
katseemme kiinnittyivät väistämättä suureen,
yli kaksi metriä pitkään palkeeseen, jota myöhemmin
käytimmekin hiilien kuumentamiseen. Tositoimiin päästiin
vasta kun olimme saaneet asiaankuuluvan koulutuksen. Paikallinen
takomisen kouluttaja ja harrastaja antoi kuumia vinkkejä, jotta
onnistuisimme töissämme paremmin.
Aloitimme työt lämmittämällä
uunia kuivilla koivuklapeilla. Hetken päästä lisäsimme
hiiliä ja annoimme niiden kuumeta hehkuviksi. Hiillos pysyi
kuumana alhaalta suunnatun ilmavirran ansiosta, joka saatiin aikaan
valtavalla käsin pumpattavalla palkeella. Kun rautaa lämmitettiin
hiilloksessa hätäiset viisi minuuttia, oli se valmis taiteilijoiden
käsittelyyn, lekan ja alasimen väliin. Innokkaat takojat
valmistivat raudasta mm. rustirautoja, levangin ja muutaman saranan.
Tunnelma pajassa oli kuin Felix Nylundin teoksessa Kolme Seppää,
vuodelta 1932. Poikkeuksena nimettäköön se, että
maalattiaisen pajan lämpötila helmikuussa 1999 olisi varmaan
saanut jo vuoden 1932 työsuojeluviranomaisetkin liikkeelle.
Olimme Ruskon pajalla kaksi työntäyteistä
päivää, joihin liittyi paljon onnistumista, enemmän
tai vähemmän kantapään kautta. Kaikki viihtyivät
hyvin ja siitä saamme kiittää Nikulan perheen emäntää
ja isäntää, jotka ruokkivat perinnetakojia maittavalla
ruoalla ja kahvilla. Kiitos myös Mikko Nikulalle, joka järjesti
majoituksen ja pajan käyttöömme.
Kai Ylikangas |