Mastojen höyläys |
Mastopuut kaadettiin syksyllä 1998. Rungot kuorittiin ja jätettiin kuivumaan talven yli. Keväällä mastopuut kuljetettiin ensin kuorma-autolla ja sitten uittaen Suomenlinnaan, jossa tukeista höylättiin oikean muotoiset ja malliset mastot. Paitsi että mastoon täytyy saada oikea muoto, myös tukin uloin kerros, pintapuu on syytä saada pois, koska se lahoaa huomattavan helposti. Vaikka aluksi urakka tuntuikin yksinkertaiselta, niin monta kertaa piti hiuksia haroa jotta pyöreistä tukeista saatiin pyöreitä mastoja. Aluksi tukeista sahattiin yksi siivu pois, jotta saatiin tasainen lape mittaamisia varten. Tarvittiin myös tasainen peti tukille ja kiskoille, joita pitkin höylä liukuisi tukin päällä. Sen jälkeen pohdittiin mastolle oikeaa profiilia, se ei saisi olla tasapaksu, vaan molemmista päistään hieman kaventuva. Kun kiskoja taivuttamalla oli saatu jonkinlainen profiili aikaiseksi, saatiin pikkuhiljaa ensimmäisiä lastuja höylättyä. |
|
Mutkia oli matkassa, roudan sulamisen ja kaivurikuskin muodossa. Kun jotenkin oltiin päästy höyläämisessä vauhtiin, niin palaneen käry alkaa nousta höylän moottorista. Kaivinkonemies oli muina miehinä katkaissut muutamia kaapeleita telakalla sillä seurauksella, että käyttämämme kolmivaihevirta väheni yhdellä vaiheella. Höylän moottori kärähti, ja hommat jäivät siltä erää siihen. No, seuraavan viikon aikana löydettiin uusi moottori kärähtäneen tilalle, joten pääsiäisviikonloppuna taas päästiin jatkamaan höyläyshommia. Kun seuraavana viikonloppuna saimme uuden moottorin voimalla hommat taas käyntiin, oli kevätaurinko ehtinyt sulattaa routaista maata. Rakentamamme peti oli liikkunut paikallaan, eli aiemmin kiskoihin tehty profiili oli kummasti muuttanut muotoaan. Loppujen lopuksi oikeat mittaustavat opittiin, ja ehkäpä tässäkin työssä se sormituntuma on kaikkein paras tapa saada edes jotain jälkeä aikaiseksi. Tukit höylättiin ensin neliön muotoisiksi, ja sitten siivu siivulta takaisin pyöreämpään muotoon. Loppuviimeistely nauhahiomakoneilla, ja kas, pyöreistä tukeista saatiinkin luotua pyöreät mastot ja puomipuut. Janne Häkkinen |
|
Takaisin Lyran
sivuille |
|