Uudet
"perinneveneet"
Monikin veneenrakentaja
kaupittelee nykyään veneitä, joita kutsutaan milloin
saaristolaisveneiksi, milloin almogeveneiksi, milloin perinneveneiksi.
Yhteistä näille veneille on useimmiten vain se, että
niillä ei ole paljoakaan tekemistä perinteen kanssa. Ulkonäkö
saattaa synnyttää mielikuvan perinneveneestä, siinä
kaikki.
Mitkä piirteet
sitten erottavat nämä veneet vanhoista veneistä?
-Ensinnäkin ne on poikkeuksetta rakennettu kapeista laudoista
ja laitoja on siksi huomattavasti useampia kuin mitä talonpoikaisveneissä
oli ennen.
Viimeisissä perinteen mukaan rakennetuissa verkkoveneissä
oli seitsemän laitaa. Nykyajan veneenrakentaja tarvitsee saman
kokoiseen veneeseen kymmenestä kahteentoista. Selityksenä
saa kuulla iänikuisen veisuun leveiden lautojen halkeamisesta.
Tämä on pötypuhetta. Lauta halkeaa siksi että
se on ala-arvoista puuta, ei siksi että se on leveä. Veneitä
rakennetaan kapeista laudoista koska kunnollista puuta on yhä
vaikeampi löytää ja yhä harvempi veneenrakentaja
edes tunnistaa kunnollisen puun.
Toiseksi, nykyisissä
"perinneveneissä" käytetään yleensä
painokaaria. Mikäpä siinä, kyllä painokaarikin
tehtävänsä täyttää, mutta vene on
aivan toisen näköinen kun se tehdään veistokaarilla.
Eivätkä kunnollisia veistokaaria korvaa mitkään
laudankappaleista sahatut korvikkeet. Toisaalta painokaariakiin
on ollut jo kauan käytössä, joten mihin raja vedetään?
-Vanhoihin veneisiin kuuluivat oleellisesti telkeet, laitoja myötäilevä
sisälaudoitus. Kun painokaaret tulivat käyttöön
jäivät telkeetkin pois käytöstä, koska
ohueen painokaareen on paha naulata tekilautoja toisin kuin tukevaan
veistokaareen. Ehkä juuri tämän takia painokaarilla
varustettua, ilman telkeitä rakennettua venettä ei oikein
voi pitää perinneveneenä. .
Kolmanneksi,
nykyisten "perinneveneiden" muoto on useimmiten aivan
toinen kuin aitojen vanhojen veneiden. Ennen kaikkea veneiden keulat
rakennetaan nykyään terävämmiksi, usein myös
pystymmiksi. Vanhatkin veneet olivat keulastaan teräviä,
mutta vain veden alla. Veden yläpuolinen osa oli leveä
ja kantava. Nykyään näkee sen sijaan veneitä
jotka ovat veden alla tylppiä, mutta veden päällä
teräviä. Tämä johtuu siitä, että ensimmäistä
ja toista lautaa ei osata vääntää tarpeeksi
kieroon.
Vanhojen veneiden kantavin osa oli vain runsaan kolmanneksen päässä
keulasta. Nykyään näkee "perinneveneitä",
jotka muodoltaan muistuttavat nykyaikaisia purjeveneitä, ts.
ovat kantavimpia peräosastaan.
Neljänneksi,
nykyisten "perinneveneiden" riki on usein kammottavan
mauttomasti tehty. Mastot tehdään liimatusta ja lakatusta
puusta, ne voivat olla purjepintaan nähden järjettömän
paksuja aina huippuunsa asti samoinkuin puomit kahveleineen, jotka
näyttävät kansakoulun ensimmäisen luokan veistotunnilla
tehdyiltä. En ymmärrä miksei nykyajan veneenrakentaja
voi perehtyä perinteeseen ennen kuin ryhtyy rakentamaan "perinnevenettä".
Missä on esteettinen silmä ja muodon taju?
Purjeet ovat tietysti luku sinänsä. Keinokuitu on tullut
jäädäkseen ja nykyisin on saatavissa keinokuitukankaita
joita on vaikea erottaa puuvillasta. Mutta punaiset dacronpurjeet?
Mitä tekemistä niillä on suomalaisen perinteen kanssa?
Minulla ei
ole mitään sitä vastaan että veneentekijät
haluavat rakentaa veneitä oman päänsä, omien
ajatustensa ja mieltymystensä tai nykyaikaisten menetelmien
mukaan. Kaikin mokomin. Se on jopa tarpeellista ja välttämätöntä.
Ja useimmiten niistä tulee ihan hyviä veneitä.
Vanhat talonpoikaisveneet,
niin erilaisia kuin ne yksilöinä olivatkin, noudattivat
kuitenkin tyyppeinä varsin selkeitä periaatteita. Veneitä
jotka noudattavat näitä periaatteita voidaan kutsua perinneveneiksi
- tai tyyppinsä mukaan soutuveneeksi, soutusumpuksi, verkkoveneeksi,
isoveneeksi jne. - mutta kutsuttakoon muilla nimillä niitä
veneitä, jotka rakenteiden, muodon tai ulkonäön puolesta
eivät ole perinteen mukaisia.
Mihin sitten
vedetään raja, esim. ajallisesti? -Kun moottorit yleistyivät
veneissä 20- ja 30-luvulla, alkoi kehitys kulkea uusia linjoja.
Veneiden keula kapeni, perä leveni, korkeutta tuli lisää,
alettiin käyttää painokaaria ja niin edelleen. Paikoin,
kuten esim. Brändössä ja Iniössä, tehtiin
vielä 40-, jopa 50-luvullakin perinteisiä veneitä.
Aika ei siis voi olla ratkaiseva kriteeri vaan rakennustapa ja veneen
muoto. Perinnevene on siis vene, joka muodoltaan, materiaaleiltaan,
tyyliltään, purjevarustukseltaan ja rakennustavaltaan
noudattaa niitä periaatteita, joilla veneet tehtiin ennen moottorien
aikakautta.
Koko käsite
- perinnevene, saaristolaisvene, talonpoikaisvene, almogevene -
on käytännössä luvattoman epämääräinen.
Vielä epämääräisemmäksi se tulee ellei
voida ja saada määritellä siitä, mikä oikeasti
on perinnettä ja mikä ei.
Pääsivulle
|