Uudet "perinneveneet"

Monikin veneenrakentaja kaupittelee nykyään veneitä, joita kutsutaan milloin saaristolaisveneiksi, milloin almogeveneiksi, milloin perinneveneiksi. Yhteistä näille veneille on useimmiten vain se, että niillä ei ole paljoakaan tekemistä perinteen kanssa. Ulkonäkö saattaa synnyttää mielikuvan perinneveneestä, siinä kaikki.

Mitkä piirteet sitten erottavat nämä veneet vanhoista veneistä? -Ensinnäkin ne on poikkeuksetta rakennettu kapeista laudoista ja laitoja on siksi huomattavasti useampia kuin mitä talonpoikaisveneissä oli ennen.

Viimeisissä perinteen mukaan rakennetuissa verkkoveneissä oli seitsemän laitaa. Nykyajan veneenrakentaja tarvitsee saman kokoiseen veneeseen kymmenestä kahteentoista. Selityksenä saa kuulla iänikuisen veisuun leveiden lautojen halkeamisesta. Tämä on pötypuhetta. Lauta halkeaa siksi että se on ala-arvoista puuta, ei siksi että se on leveä. Veneitä rakennetaan kapeista laudoista koska kunnollista puuta on yhä vaikeampi löytää ja yhä harvempi veneenrakentaja edes tunnistaa kunnollisen puun.

Toiseksi, nykyisissä "perinneveneissä" käytetään yleensä painokaaria. Mikäpä siinä, kyllä painokaarikin tehtävänsä täyttää, mutta vene on aivan toisen näköinen kun se tehdään veistokaarilla. Eivätkä kunnollisia veistokaaria korvaa mitkään laudankappaleista sahatut korvikkeet. Toisaalta painokaariakiin on ollut jo kauan käytössä, joten mihin raja vedetään? -Vanhoihin veneisiin kuuluivat oleellisesti telkeet, laitoja myötäilevä sisälaudoitus. Kun painokaaret tulivat käyttöön jäivät telkeetkin pois käytöstä, koska ohueen painokaareen on paha naulata tekilautoja toisin kuin tukevaan veistokaareen. Ehkä juuri tämän takia painokaarilla varustettua, ilman telkeitä rakennettua venettä ei oikein voi pitää perinneveneenä. .

Kolmanneksi, nykyisten "perinneveneiden" muoto on useimmiten aivan toinen kuin aitojen vanhojen veneiden. Ennen kaikkea veneiden keulat rakennetaan nykyään terävämmiksi, usein myös pystymmiksi. Vanhatkin veneet olivat keulastaan teräviä, mutta vain veden alla. Veden yläpuolinen osa oli leveä ja kantava. Nykyään näkee sen sijaan veneitä jotka ovat veden alla tylppiä, mutta veden päällä teräviä. Tämä johtuu siitä, että ensimmäistä ja toista lautaa ei osata vääntää tarpeeksi kieroon.
Vanhojen veneiden kantavin osa oli vain runsaan kolmanneksen päässä keulasta. Nykyään näkee "perinneveneitä", jotka muodoltaan muistuttavat nykyaikaisia purjeveneitä, ts. ovat kantavimpia peräosastaan.

Neljänneksi, nykyisten "perinneveneiden" riki on usein kammottavan mauttomasti tehty. Mastot tehdään liimatusta ja lakatusta puusta, ne voivat olla purjepintaan nähden järjettömän paksuja aina huippuunsa asti samoinkuin puomit kahveleineen, jotka näyttävät kansakoulun ensimmäisen luokan veistotunnilla tehdyiltä. En ymmärrä miksei nykyajan veneenrakentaja voi perehtyä perinteeseen ennen kuin ryhtyy rakentamaan "perinnevenettä". Missä on esteettinen silmä ja muodon taju?
Purjeet ovat tietysti luku sinänsä. Keinokuitu on tullut jäädäkseen ja nykyisin on saatavissa keinokuitukankaita joita on vaikea erottaa puuvillasta. Mutta punaiset dacronpurjeet? Mitä tekemistä niillä on suomalaisen perinteen kanssa?

Minulla ei ole mitään sitä vastaan että veneentekijät haluavat rakentaa veneitä oman päänsä, omien ajatustensa ja mieltymystensä tai nykyaikaisten menetelmien mukaan. Kaikin mokomin. Se on jopa tarpeellista ja välttämätöntä. Ja useimmiten niistä tulee ihan hyviä veneitä.

Vanhat talonpoikaisveneet, niin erilaisia kuin ne yksilöinä olivatkin, noudattivat kuitenkin tyyppeinä varsin selkeitä periaatteita. Veneitä jotka noudattavat näitä periaatteita voidaan kutsua perinneveneiksi - tai tyyppinsä mukaan soutuveneeksi, soutusumpuksi, verkkoveneeksi, isoveneeksi jne. - mutta kutsuttakoon muilla nimillä niitä veneitä, jotka rakenteiden, muodon tai ulkonäön puolesta eivät ole perinteen mukaisia.

Mihin sitten vedetään raja, esim. ajallisesti? -Kun moottorit yleistyivät veneissä 20- ja 30-luvulla, alkoi kehitys kulkea uusia linjoja. Veneiden keula kapeni, perä leveni, korkeutta tuli lisää, alettiin käyttää painokaaria ja niin edelleen. Paikoin, kuten esim. Brändössä ja Iniössä, tehtiin vielä 40-, jopa 50-luvullakin perinteisiä veneitä. Aika ei siis voi olla ratkaiseva kriteeri vaan rakennustapa ja veneen muoto. Perinnevene on siis vene, joka muodoltaan, materiaaleiltaan, tyyliltään, purjevarustukseltaan ja rakennustavaltaan noudattaa niitä periaatteita, joilla veneet tehtiin ennen moottorien aikakautta.

Koko käsite - perinnevene, saaristolaisvene, talonpoikaisvene, almogevene - on käytännössä luvattoman epämääräinen. Vielä epämääräisemmäksi se tulee ellei voida ja saada määritellä siitä, mikä oikeasti on perinnettä ja mikä ei.

Pääsivulle