|
Soutusumput
Soutusumppu (roddsump) oli 1900-luvun puolella kehittynyt kuusilautaiseksi. Sen tavallinen pituus oli 15-16 jalkaa, leveys 5,5 jalkaa ja syvyys vajaat 2 jalkaa. Verkkoveneen tapaan rakennettiin soutusumppukin aiemmin vintoja ja kinunkeja käyttäen. Vintat jäivät ensin pois käytöstä, kinunkeja käytettiin pitempään, varsinkin veneen perässä johon piti kalasumppua varten saada leveyttä ja kantavuutta. Soutusumpun sisustus
muistutti myös verkkovenettä. Piittoja oli kaksi: etu- ja keskipiitta.
Takapiitan korvasi perässä olevan sumpun päälle tehty kansi. Etu- ja keskipiitan
välissä oli soutamista varten tuhto. Tullille oli paikat molempien piittojen
ja tuhdon takana. Sumppua varten oli
veneen perään tehty vesitiivis laipio joka tavallisesti naulattiin sopivan
kaaren keulan puolelle. Sumppuun porattiin reikiä, aiemmin enemmän, myöhemmin
vähemmän niin että viimeisissä soutusumpuissa saattoi olla vain pari reikää;
yksi kummallakin puolella. Tyhjennystä varten oli sumpun laipioon tehty korkilla varustettu reikä. Sumpun kalasäiliö ei ollut koolla pilattu. Pituutta oli metrin verran, leveyttä vähän enemmän. Sumpussa voitiin kuitenkin kuljettaa melkoinen määrä kalaa, kunhan kala ei ollut sumpussa liian kauan ja veden vaihtumisesta huolehdittiin. Sumpussa ei säilytetty kalaa pitempiä aikoja. Sisäsaaristossa tehtiin
sumppu usein veneen keskelle eikä perään. Tästä oli se etu, että veneen
tasapaino säilyi parempana ja sumppuun saatiin myös enemmän tilaa. |