|
|
|||||||
|
|
|
|
|
|
Viking
Kuuluisalle lentäjä Bremerille rakennetulla Vikingillä on traaginen historia. Vene upposi Hangon edustalla myöhään syksyllä 1978 ja vei mukanaan kymmenen ihmistä. Åke Sundell on kunnostanut ja pitänyt huolta pinnalle nostetusta onnettomuusveneestä, mutta nyt molempia, miestä ja venettä, alkaa ikä painaa ja vene on iso yhdelle miehelle kunnossapidettäväksi. Eroaminen kumppanista ei ole helppoa. |
|||||||||||||||||
|
"Innostuin heti, kun kuulin, että vene on myytävänä huutokaupassa Hangossa. Arvasin, ettei vene olisi maksettava heti, ja otin mukaan markat, jotka minulla oli. Rahat riittivät, hinta jäi alle 50 000 markan. Hinta oli mielestäni kohtuullinen", Sundell kertoo. "Niinpä vene sitten kuljetettiin rekka-autolla kotiini. Vene oli niin leveä, että se oli kuljetettava erikoiskuljetuksena." Kunnostustyöt tehtiin kotipihalla. Kaikki mitä veneeseen kuului oli mukana, mutta tavarat olivat irrallaan yhtenä sekamelskana. Mukana oli muutamia löytyneitä irtonaisia mahonkilautoja, joihin oli kirjoitettu, mistä ne oli uppoamisen jälkeen löydetty. Venehän nostettiin ylös myös sen takia, että yhden kymmenestä hukkuneesta vain yhdeksän ruumiit löydettiin, ja arveltiin yhden jääneen veneeseen. Ruumis ei kuitenkaan ollut veneessä, eikä sitä ole tänä päivänäkään löydetty. Onnettomuus ei ollut veneen syy Onnettomuudesta kirjoitettiin aikanaan paljon lehdissä. Viking ajoi karille niin kovalla vauhdilla, että se meni karin yli eikä jäänyt kiinni. Veneessä olleet reiät eivät Sundellin mielestä olleet niin suuria, etteikö olisi vielä ollut mahdollisuus selviytyä. "Potkuri oli hajonnut ja rikkonut pohjan, mutta reiät olisi voinut yrittää tilkitä, ja käsipumppu oli kunnossa. Kyllä vene olisi pysynyt pinnalla aamuun asti. Olen korjannut reiät, ja ajatellut, että kyllä näiden takia oli turha hukkua. Paniikki oli varmaan vallannut veneessä olleet", Sundell arvelee. Sundell oli ihaillut venettä jo ennen sen uppoamista vuonna 1978, eikä hän ollut osannut arvata vielä joskus omistavansa sen. Nykyäänkin vene kerää rannoilla katseita hienon ulkonäkönsä takia. Traagisesta historiasta vene tunnistetaan vain Hangossa. Kummittelua Sundell ei pelkää. "Ei kuolleet mitään puhu, kyllä ne on hiljaisia. Eikä tämä mikään ruumisarkku olekaan, hehän kuolivat veneen ympärillä. Sitä paitsi ei venettä voi onnettomuudesta syyttää, eihän autoakaan kolarista syytetä, jos syy on ratin takana." Ohjaus uusiksi Koko sähköjärjestelmä piti luonnollisesti meren pohjassa makaamisen jälkeen uusia. Pohjan korjaamisen yhteydessä myös vanha vaijeriohjaus satojen kilojen plokeineen sai väistyä hydrauliikan tieltä. Alunperin veneessä oli kaksi peräsintä, mikä teki veneen varsin hitaaksi kääntää. Veneen pohjan rakennetta on muutettu siten, että perään on tullut apuköli ja kalarauta. Nykyinen peräsin toimiikin hyvin. "Tämä on 12 metriä pitkä ja jos minulla on 13 metriä tilaa, saan veneen ympäri", Sundell sanoo. Veneessä on kaksoispohja. Köli ja keulapuu on tammea, mutta muutoin runko on mäntyä. Veneellä on ollut tarkoituksena ajaa kovaa. Huippunopeudesta on monenlaisia väitteittä, mutta vauhti on otettu huomioon. Sen näkee veneen pohjan muodosta ja rakenteiden vahvuudesta. Esimerkiksi kaaria on 18 senttimetrin välein ja kiinnitysniiteissä on prikka ruostumattomasta teräksestä. Nyt Sundell on ajanut kuusisylinterisellä Fordin dieselillä kahdeksan solmun matkavauhtia. Kohtuullisella vauhdilla ja kymmenen litran tuntikulutuksella onkin päästy pitkälle. Venettä on todella käytetty matkantekoon niin kuin pitääkin. Vikingillä on käyty Tanskassa, Göteborgissa ja ajettu Götan kanavalla. Itään päin on kuljettu pisimmillään Saimaan kanavaa Kuopioon asti. Moderni varustus VHF-puhelin, GPS, tutka ja automaattiohjaus kuuluvat Vikingin nykyvarustukseen. "Tutka on hyvä olemassa sumua ja pimeää varten. Parhaiten tutkan käytön oppii pitämällä sitä päällä keskellä kirkasta päivää ja seuraamalla sijaintiaan putkelta", Sundell sanoo. Keittiö on myös kokonaan uusittu. Hella on kaksi vuotta vanha ja jääkaappi aivan tuliterä. Sisustus on tietysti meren pohjassa makaamisen jälkeen ollut pakko uusia, mutta vielä on jäljellä muun muassa kaksi alkuperäistä lamppua. Katon tumma mahonki on vaihtunut vaaleampaan tiikkiin. Mukavuudet ovat kesämökin tasoa, ja Sundellin pariskunta on venettä kesämökkinä pitänytkin. Kahdelle on tilaa mahtavasti. Ensimmäisellä Saimaan reissulla oli kymmenen henkeä mukana, ja kaikille riitti nukkumapaikka. Nyt riittää juomavesikin, sillä veneessä on 400 litran vesitankki. Neljä henkeä tekee matkaa mukavasti. Kunnollisella ikkunallisella kuomulla saa perästä vielä reilusti lisätilaa oleskeluun sateen sattuessa. Kuomun alla on peräti seisomakorkeus.
(Artikkelin julkaisun jälkeen Viking on jo löytänyt uuden hyvän kodin.) |
||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||
Puuvene-lehti 4/2000:
Sisällysluettelo
|
|
|
||||||
|
|
|
|
|
|
14.08.2000