Päävalikko

Puuvene-lehtiTilaa Puuvene-lehti!

Veneet

Veneiden huolto ja rakennusVeneiden huolto ja rakennus

Veneveistäjät

Yhdistykset

PuuvenelinkitAnna palautetta


SeuraavaEdellinenPuuvene-lehti 3/2000:


  Veneenveistoa Amerikan malliin, osa 3/4, veneen rakentaminen

 

    Veistämö merkittävä työllistäjä

    Työllistäminen on Yhdysvalloissa teknisesti helppoa. Suomessa työllistämistä rajoittavat korkeat sivukulut ja vakuutukset ovat Yhdysvalloissa meikäläiseen tasoon verrattuna lähes olemattomia. Työnantaja ottaa työntekijälle ainoastaan tapaturmavakuutuksen. Palkansaaja hoitaa itse verojen maksun. Työtä tehdään tuntityönä, ja palkkashekki annetaan työtuntilistaa vastaan joka perjantai. Helpon työllistämisen (ja runsaan työmäärän) vuoksi veistämöllä voi  iltaisin ja viikonloppuisin olla täysin muun alan ihmisiä tekemässä yksinkertaisempia työvaiheita, kuten tulppausta, hiontaa ja ensimmäisiä pintakäsittelykertoja. Työpäivä kestää yleensä kahdeksasta iltaviiteen tai kuuteen. Työntekijä pystyy käytännössä itse jatkamaan työpäivää niin pitkälle kuin haluaa. Harjoitteluaikanani veistämöllä työskenteli toistakymmentä henkilöä. Veistämölle on palkattu lisäksi täysipäiväinen sihteeri, joka hoitaa palkanmaksun, laskutuksen, materiaali- ja tarviketilaukset. Sihteeri onkin vapauttanut molemmat veistämön omistajat veneenveistoon ja muihin käytännön töihin. Sihteerimme olikin se, joka parhaiten tiesi veistämön asiat.

    Työntekijöiden koulutus- ja kokemustausta vaihtelee. Suurin osa on saanut vene- tai puualan koulutusta, osa on aloittanut täysin ilman kokemusta tämäntyyppisestä työstä.  Muutamat ovat jopa valmistuneet Harvardista ja vaihtaneet jossain vaiheessa kokonaan puuvenealalle. Palkka vaihtelee 8 - 21 dollaria/tunti (56 - 147 markkaa/tunti). Haitarin yläpäässä kerrottiin korotuspaineista 25 dollariin (175 markkaan) tunnissa. Palkan suuruus riippuu paitsi työntekijän kokemuksesta ja taidoista, myös siitä, kuinka pitkäksi aikaa hän on valmis sitoutumaan työsuhteeseen, sillä  ammattitaitoisten ja ennen kaikkea pitkäaikaiseen työsuhteeseen valmiiden työntekijöiden saamisessa tuntui olevan vaikeuksia.

    Kaikilla työntekijöillä on omat käsityökalut, osalla myös sähkötyökaluja. Veistämöllä on luonnollisesti omat suuremmat puuntyöstökoneet. Konekanta on vanhaa, mutta toimivaa. Jokaisesta työkohteesta pidetään yllä työmääräyslistaa, johon tekijä merkitsee tehdyt työtunnit ja materiaaliotot.

    Karut työolosuhteet

    Itse veistämö muodostuu lautavarastosta, puutyötilasta ja sen jatkona olevasta, katetusta, yhdeltä seinältä avoinna olevasta tilasta. Veistämön vieressä on nostoraide, jossa voi kerrallaan olla kaksi venettä työn alla. Puutyötilassa on ainoana lämmönlähteenä kamiina. Wc- tai muita sosiaalitiloja ei ole. Esimerkiksi "pienet tarpeet" tehtiin lautavaraston nurkkaan. Vaikka sää on ympäri vuoden lauhempaa kuin Suomessa, voi talvisin olla pakkasta ja etenkin keväällä ilma voi olla hyvin tuulista, sateista ja koleaa. Viime talven pakkasilla lämpötila oli joitakin aikoja pakkasen puolella, jolloin esimerkiksi työkalujen teroitus vesitahkolla oli hankalaa veden jäätyessä tahkoon. Kaikki kevätkunnostukset tehtiin taivasalla. Etenkin sateinen huhtikuu rajoitti ulkotöitä ja aiheutti ylimääräistä kiirettä toukokuussa. Toisaalta taas kesä on yleensä selvästi suomalaista pidempi.

     

Sivun alkuun

SeuraavaEdellinenPuuvene-lehti 3/2000: Sisällysluettelo

Päävalikko

Puuvene-lehtiTilaa Puuvene-lehti!

Veneet

Veneiden huolto ja rakennusVeneiden huolto ja rakennus

Veneveistäjät

Yhdistykset

PuuvenelinkitAnna palautetta


16.01.2001