Pystykeula ja pyöreä perä

Karvonen puhuu aluksensa kauneudesta. Hänelle sitä ovat sen pysty keula ja perän kaareva muoto. Verkkoja käsiteltiin perästä ja siksi sen muoto kaartuu voimakkaasti sisäänpäin antaen mahdollisuuden uittaa saalis partaan alle ennen nostoa. "Näitä muotoja alettiin tehdä 1700-luvulla Englanissa pilotti- ja kalastajakuttereihin. Se on työalus ja kaunista siinä on kokonaisuus. Se sentään palveli 66 vuotta ammattikäytössä. Alus nousee erittäin kauniisti aaltoon ja on erittäin merikelpoinen, käyttäytyy hyvin niinsanotusti."

Suotuisilla tuulilla Gjertrud myös purjehtii hyvin. "Tätä ei tietysti voi eikä tarvitse verrata muihin purjealuksiin. Hyvin purjehtiminen on sekin suhteellinen käsitys, mutta omassa sarjassaan se pärjää hyvin."

"Jokin siinä puhuttelee minua", Karvonen sanoo ja kieltää ajattelevansa alusta hänenä, naisena. Riittää, että alus on se, tai tarkemmin juuri se. Ei ole tarvetta inhimillistämiseen. Karvonen antaa Gjertrudin säilymisestä kiitoksen Matti Saaniolle ja tämän tyttären perheelle. Puualus on säilytetty puualuksena, sitä on kunnostettu vaalien ja taidolla. Siltä pohjalta hänen on hyvä jatkaa, tiedossa on ainakin muutaman kylki- ja kansilankun sekä reelingin uusimista. Viime kesänä jo lisättiin keulahyttiin yöpymispaikkoja sekä tuplattiin polttoainesäiliöiden ja keskuslämmityksen kapasiteettia.

Optimisteja ja jääpalloa

Karvonen on kotoisin Oulusta. Hän aloitti purjehtimisen "jo toukkana", kisasi juniorina optimisteilla, koki Viklat ja muut erilaiset pienveneet. Koska hän syntyi joen pohjoispuolella Tuirassa, hän pelasi nuorena jääpalloa ja oli 19-vuotiaana mukana voittamassa Suomenmestaruutta. (Joen eteläpuolelle syntyminen olisi tarkoittanut jääkiekkoa.). Hän on juossut kolme täysmaratonia ja ui juniorina kilpaa, kunnes ymmärsi että muutakin voi nähdä. Hän ui edelleen paljon ja mielellään, vaikka ehti viime hellekesänä vain kerran mereen. Urheilusta on harrastukseksi jäänyt hölkkä, lenkille kun pääsee missä päin maailmaa tahansa suoraan hotellin ovelta. Työ vei Karvosen 80-luvun alussa Tukholmaan ja viisi- kuusi vuotta meni ilman mainittavaa kosketusta mereen.

Sitten eteen sattui troolari ja nyt kutteri. Karvonen sanoo halunnensa laivan eikä venettä. Gjertrudia hän luonnehtii sanalla alus, ei ehkä laiva vielä kuitenkaan.

Tulitikkuja lainaamassa

"Suuruudessa on oma viehätyksensä. Gjertrudiin mahtuu hyvin kahdeksan ihmistä matkustamaan ja elämään pitkiäkin aikoja, päiväpurjehdukselle useampikin. Tietyt perusmukavuudet ovat olemassa. Se on täysi huvila ja riippumaton saatavilla olevista palveluista." "Purjehtiminen on se juttu, ei matka aasta beehen. Onhan siinä iso kone, mutta kun astuu Gjertrudiin, on perillä heti. Kiire tai meneminen ei ole itsetarkoitus."

"Tulee hyvä fiilis, kun on merellä, purjeet nostetaan, on kuin et tulisi koskaan takaisin. Vähän sellainen Tulitikkuja lainaamassa -olo. "Se on vastapainoa työlle, en koskaan mieti siellä työasioita", hän sanoo ja tunnustaa, että kannettava tietokone on mukana ja sähköpostin lukeminen kuuluu lomaan.

Karvonen on tehnyt työtä high techin parissa yli kymmenen vuotta ja tulos tai ulos on hänelle jokapäiväistä elämää. Gjertrud antaa hänelle siihen sopivan kontrastin. Hän nauttii aluksesta, tuulesta, merestä, kavereiden kanssa olemisesta ja varsinkin ruuasta, veli kun sattuu olemaan kokki ja osa miehistöä. Joten myös kilot kertyvät merellä.

"Voita ja kermaa", hän paljastaa herkkujen syvimmän olemuksen. Vapauden tunteeseen sisältyvät alus, meneminen, luonto, ruoka ja kiireettömyys. "Tuntuu mahtavalta, kun tuuli tarttuu purjeisiin ja lähtee viemään. 25 tonnia kallistuu, vesi kohisee... se sykähdyttää." Tunteen jakavat myös vastaantulijat. Useammin kuin kerran naapuriveneistä kommentoidaan Gjertrudin menoa hurraten ja ylistäen. Se on myös tallennettu lukuisien vastaantulijoiden kameroilla. "Juttu ei ole se, että joku ihailee minun ostamaani alusta, vaan se osoittaa ihmisten tapaa suhtautua Gjertrudiin."

Unelman täyttyminen

Karvosen tärkein tähtäin aluksella on kesän Tall Ships´ Race, jonka puolentoista kuukauden purjehdukseen Gjertrud osallistuu. Mies itse toivoo ehtivänsä myös mukaan viikoksi, ehkä kahdeksi. "Täytyy tehdä työtä, että voi ylläpitää tuollaista alusta", hän naureskelee. Ihan oikeasti, jos omistaja on kiireinen, Gjertrudin kokoisen aluksen ylläpitokustannukset kohoavat hyvinkin viiteenkymmeneen - sataan tuhanteen vuodessa, jos kaikki täytyy teettää ulkopuolisilla. Sen verran Karvonen pitää työn ja aluksen välillä rakoa, ettei käytä sitä bisneksen sidosryhmien hoidossa. Mutta kun hänen edellisen työpaikkansa pääjohtaja kävi Suomessa, merelle lähdettiin Gertrudilla. Tall Ships´ Race on Karvoselle vuosikausien unelmien täyttymys. "Se on aina ollut minun haaveeni. Isot, vanhat alukset kokoontuvat, näkee ja tapaa muita, saa uusia ideoita, oppii aluksista lisää...", Karvonen selitää intoaan.

Hän on aluksenpidossa itseoppinut. Kirjat, kaverit, tuttavat, Puikkonen ja Paavo Enne sekä Kari Marttila ja rannalla kuullut jutut, niistä on kehittynyt hänen osaamisensa, jonka helmenä Gjertdud lähtee Puolan Gdanskiin ja starttaa muiden kanssa puolitoista kuukautta kestävään kilpaan Gdansk - Helsinki - Maarianhamina - Tukholma ja Flensburg Saksassa.

Gjertrud tarvitsee kipparin ja miehistön, joka vaihtuu matkan varrella.  Sääntöjen mukaan puolen miehistöstä tulee olla 15-25 -vuotiaita. 38-vuotias Karvonen ei juuri nyt tiedä nuoria, mutta uskoo ystävien ja tuttujen kautta löytyvän halukkaita eri legeille. Seniorit ovat jo selvillä.

Mutta tässä välissä on ollut talvi, jolloin Mikko Karvonen on tehnyt kuusi- seitsemän kuukautta vapaa-aikoinaan työtä Gjertrudin eteen, vaikkei ole ollut lähelläkään pullistuvia purjeita. Omin käsin tekeminen on hänestä mielekkään konkreettista ja aluksen omistamisesta puolet on huolenpitoa ja alle puolet sitä purjehtimista. Yhdessä ne antavat hänelle jotain, jota voi vaikka kuvata sanalla mielenrauha.

Teksti: Pia Salavirta
Kuvat: Yrjö Klippi