Päävalikko

Puuvene-lehtiTilaa Puuvene-lehti!

Veneet

Veneiden huolto ja rakennusVeneiden huolto ja rakennus

Veneveistäjät

Yhdistykset

PuuvenelinkitAnna palautetta


SeuraavaEdellinenPuuvene-lehti 1/2000:


Hiittiskryssare

    Puuvene-lehti kävi purjehtimassa veneveistäjä Pertti Roinisen venemessuilla esillä olleen Rosita-veneen. Vene oli rauhallinen ja tilava matkapursi. Tällaisella veneellä voi nelihenkinen perhe viettää mukavan purjehdusloman. Tämä vuonna 1937 Rasmussenin suunnittelema vene edustaa matkapurjehduksen iätöntä kauneutta, joka kääntää monet päät.

Kansikuva

Tiikin ja mahongin määrä saa tavallisen lasikuituveneen näyttämään kylmältä muoviammeelta

Sisätilat on suunniteltu nykyajan vaaatimusten mukaan

     

    Veneveistäjä Pertti Roininen näki Amerikkalaisessa veneenrakennuslehdessä artikkelin epoksirakentamisesta. Yhtenä esimerkkinä artikkelissa oli kuva Rasmussenin vuonna 1937 piirtämästä klassikosta, joka oli rakennettu uudelleen käyttäen rimaepoksimenetelmää.

    Roininen menetti sydämensä heti kuvan klassikolle. Hän hankki tiedot veneen suunnittelijasta ja tilasi piirustukset. Veneitä oli rakennettu Englannissa jo kolme kappaletta.

    Roinisesta tuntui, että Suomessakin olisi kysyntää juuri tuollaiselle klassiselle matkapurrelle, joka rakennettaisiin nykyveneilijän vaatimusten mukaiseksi. Veneessä täytyisi olla hyvat sisätilat ja vaativammankin purjehtijan asumiseen kunnon varusteet kuten esimerkiksi jääkaappi, keitin  ja wc + septitankki.

    Alkuperäisessä piirustuksessa kajuutta loppuu ennen mastoa. Roininen suunnitteli kajuutan rakenteet uudelleen saaden korkeampaa sisätilaa huomattivasti enemmän. Keulakajuutta tuli avarammaksi ja kulku sinne helpottui huomattavasti. Veneessä mahtuu seisomaan pentrin kohdalla, mutta keulaan päin mentäessä pitempi aikuinen joutuu kumartamaan.

    -Veneen kajuuttaa pystyy nostamaan ilman, että siitä tulee liian korkean näköinen. En uskaltanut nostaa sitä tässä ensimmäisessä veneessä ehkä tarpeeksi, mutta seuraaviin tulee reilu seisomakorkeus.

    -Veneen profiili kestää hyvinkin kajuutan katon korottamisen ilman, että siitä tulee liian korkean näköinen. Kysehän ei ole monesta sentistä, sanoo Roininen.

    Rakkaus klassisiin veneisiin

    Veneveistäjä Pertti Roininen purjehti vuosia perheensä kanssa kuuluisalla Sparkman & Stevensin suunnittelemalla Fågel Blålla.

    "Fågelilla opin arvostamaan veneessä hyviä purjehdusominaisuuksia, asuttavuutta, ja klassisuutta." Roininen valitsi Rasmussenin 32 jalkaisen klassikon tuotantoonsa, koska hänen mielestä klassisuus on veneelle lisäarvo. Hiittiskryssaren klassisuuden tuntee kun astuu veneeseen, ja näkee sen viimeistellyn puutyön.

Puutyössä tärkeätä ovat yksityiskohdat

Sivun alkuun

SeuraavaEdellinenPuuvene-lehti 1/2000:
Sisällysluettelo

Päävalikko

Puuvene-lehtiTilaa Puuvene-lehti!

Veneet

Veneiden huolto ja rakennusVeneiden huolto ja rakennus

Veneveistäjät

Yhdistykset

PuuvenelinkitAnna palautetta


16.01.2001