Päävalikko

Puuvene-lehtiTilaa Puuvene-lehti!

Veneet

Veneiden huolto ja rakennusVeneiden huolto ja rakennus

Veneveistäjät

Yhdistykset

PuuvenelinkitAnna palautetta


SeuraavaEdellinenPuuvene-lehti 4/1999:


Matti Kurki II

Klaus Sundmanin ja Lassi Hakkaraisen Matti Kurki II on vuonna 1969 Porvoon Kråkössä Amerikan vientiin rakennettu Nordic 65 DC, pieni matkavene ja ulkoparveke keskikaupungilla 

 


    Vene on selkeästi tuulilasivene, mutta se on silti niin suuri, että sillä voi tehdä päiväretkiä pidempiäkin matkoja. Keulaan mahtuu hyvin kaksi ihmistä nukkumaan. Yhden viikon reissuja on tehty ja pisimmillään on käyty jopa Ahvenanmaalla. Lämpöä syntyy kylminä öinä bensiinilämmittimellä.

    Kuusi ja puoli metriä pitkän veneen limilautarunko on rakennettu männystä. Kaaret ovat tammilaminaattia. Vene on 2,5 metriä leveä. Suhteellisen suuri tuulilasi antaa veneelle pienemmästä tuulilasista poikkeavan ulkonäön. Luonnollisesti se antaa myös hyvin suojaa pidemmillä matkoilla suuria selkiä ylitettäessä

    Veneen kone on vastikään vaihdettu. Nyt sitä kuljettaa 138 hevosvoiman nelisylinterinen Mercruiser, parhaimmillaan peräti 30 solmua. "Sopiva matkavauhti on noin 17-20 solmua", Klaus Sundman sanoo. Lyijytöntä 95E-bensiiniä kuluu noin kymmenen litraa tunnissa. "Bensiinin menee noin yhdessä kesässä 2 000 markkaa miestä kohden, 4 000 markkaa siis yhteensä", Sundman arvioi.

    Kojelaudan mittarit menivät myös vaihtoon uuden koneen myötä. Koneen ja mittarien lisäksi myös potkuri on uusi. Vanha, hieman kärsinyt potkuri on olohuoneen seinällä muistuttamassa epäonnistuneesta laituriin tulosta. "Olimme tulossa Kaunissaaresta, ja niin siinä kävi, että ajoimme Pohjoisrannassa laituriin tullessamme tolppaan", Sundman kertoo.

    Kuten päiväpurjehdukseen soveltuvaan veneeseen kuuluukin, avotilassa on reilusti tilaa eväiden syömiseen. Konekoppa muodostaa luonnollisen pöydän. Kahden penkin selkänojat ovat myös säilytystiloja, joihin mahtuu pientä tarpeellista, kuten merenkulkuvälineet, sateelta suojaan. Penkkien verhoilu on myös vastikään uudistettu. Hienosti ajateltu yksityiskohta on siistiin laatikkoon piilotettu WC-pönttö. Tosin sen käyttö ei sovi ujostelijoille. Minkäänlaista näkösuojaa näin pieni vene ei pysty tarjoamaan.

     

 

 

 

Sivun alkuun

SeuraavaEdellinenPuuvene-lehti 4/1999:
Sisällysluettelo

Päävalikko

Puuvene-lehtiTilaa Puuvene-lehti!

Veneet

Veneiden huolto ja rakennusVeneiden huolto ja rakennus

Veneveistäjät

Yhdistykset

PuuvenelinkitAnna palautetta


16.01.2001