|
|
Säännöt menevät ja tulevat, mutta mR-veneet pysyvät |
|
Klassiset 6mR-luokan veneet on rakennettu ennen vuotta 1965. Veneet on rakennettu mahongista tai männystä. Veneiden pituudet ovat noin 11-12 metriä, ja leveyttä niillä on noin 2 metriä. Kuutosen paino on noin 4 tonnia, ja purjepinta-ala noin 45 m2.. Vene oli olympialuokkana 1908-1952. Viimeisen kerran veneet purjehtivat kilpaa Helsingin olympialaisissa vuonna 1952. |
Kilpapurjehduksessa on kauan taisteltu sopivan mittasäännön löytämiseksi, jonka mukaan erilaiset veneet voisivat kilpailla samoin ehdoin. Kuluneella vuosikymmenellä olemme nähneet avomeripurjehduksessa IOR-säännön häviämisen, ja nyt ovat nousussa IRC- ja IRM-säännöt, jotka korvaavat CHS ja IMS-säännöt. Yksi mittasääntö kuitenkin on kuitenkin selvinnyt ajan koetuksesta: The International Rule, eli kansainvälinen mR-sääntö. Sääntö on peräisin vuodelta 1906, jolloin kaksitoista edustajaa eri Euroopan maista pääsi yksimielisyyteen veneiden mittaamisessa käytetystä kaavasta Lontoossa Langham Hotelissa. Tuossa kokouksessa syntyi myös Kansainvälinen Purjehtijaliitto, International Yacht Racing Union (IYRU). IYRU muuttui vuonna 1996 International Sailing Federationiksi (ISF). Sir Peter Johnsonin kirjan mukaan ensimmäistä maailmansotaa edeltävinä vuosina yli 750 venettä rakennettiin mR-säännön mukaan, 23 mR-veneistä aina 5 mR-veneisiin. Kaikkien suosituin noina aikoina oli kuitenkin 6 mR-luokka, joita laskettiin vesille peräti 328 kappaletta vuosina 1906 - 1914. Kansainvälistä sääntöä korjailtiin viimeksi vuonna 1933, jonka jälkeen se on kuulunut seuraavasti: Luokka metreissä = (L + 2d +(S)1/2 - F) /2.37. L on vesilinjan pituus, d on uppouma, S on purjepinta-ala ja F on vapaalaita. Koko summa jaetaan 2,37:llä, ja jos vastaus on kuusi, kyseessä on 6 mR-luokan vene - niin yksinkertaista. No ei aivan. Sääntöä on korjailtu ja paranneltu vuosien mittaan, mutta periaatteessa kaava on säilynyt muuttumattomana. "Mikään ei ole täydellistä", tunnettu ruotsalainen venesuunnittelija Pelle Pettersson on sanonut, "mutta mR-sääntö on niin lähellä kuin mahdollista." Teksti: NIGEL DOWDEN
|
Luokka metreissä = (L + 2d +(S)1/2 - F) /2.37. L on vesilinjan pituus, d on uppouma, S on purjepinta-ala ja F on vapaalaita. Koko summa jaetaan 2,37:llä, ja jos vastaus on kuusi, kyseessä on 6 mR-luokan vene - niin yksinkertaista. |
|
Puuvene-lehti 3/1999:
Sisällysluettelo
|
|
16.01.2001