|
|
Kansanvene, osa 3/3
|
Luotettava ja turvallinen Folkkari on purjeveneenä ennen kaikkea luotettavuuden huipentuma. Sen merikelpoisuus, tuulen kesto ja ohjattavuus pahoissakin keleissä ovat kiistatta erinomaiset. Itämeren alueella on vaikea kuvitella myräkkää, josta folkkarilla ei selviäisi. Oma ensimmäinen muistikuvani folkkarista onkin alle kouluikäisenä pikkupoikana. Perheemme purjehti 1960-luvulla aina juhannuksena lightningilla Helsingistä Särkältä Merenkävijöiden majasaareen Onaksen saaristossa Sipoossa. Yhtenä juhannuksena kotiin purjehduksen koittaessa tuuli yltyi niin kovaksi, että isäni katsoi parhaaksi pyytää, että saman seuran folkkari ottaisi lapset kyytiin. Ja turvallisesti takaisin Särkälle tultiinkin ja lightningit perässä hieman kokeneemman miehistön purjehtimina. Folkkarin erinomaiset purjehdusominaisuudet tekevät siitä erinomaisen turvallisen veneen matkapurjehtijalle. Vaikka kova tuuli yllättäisi saaristossa paikassa, jossa suojasatamaa ei ole haettavissa, folkkari ei yllätä. Se ei lähde käsistä ja nouse tuuleen keskellä kivikkoista väylää. Ainoana folkkarin haittapuolena voi pitää sen hitautta. Toisin kuin itse Kyntzell väitti, folkkari ei ole saariston nopeimpia kulkijoita. Siitä kielii jo sen LYS-tasoitusluku, joka jää alle yhden. Teksti: Juha Aromaa Kansanveneen tekniset tiedot :
Lue myös kansanvene Hillan koepurjehdus Muita folkkarilinkkejä: Suomen Kansanveneliitto
Ry |
||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||
|
![]()
Puuvene-lehti
2/1999:
Sisällysluettelo
|
|
16.01.2001