|
|
Folkkari - Koko kansan vene Kansanveneen lempinimen yhdistäminen volkkariksi kutsuttuun autoon ei ole väärin. Ruotsalainen laivanvarustaja Sven Salén oli tehnyt sanan folkbåt tunnetuksi ja se viittasi todellaksi 1930-luvulla Saksassa suosion saaneisiin Volkswagen-autoihin. |
|
|
Ruotsin purjehtijaliitto oli ehdottanut suunnittelukilpailun järjestämistä, ja vuoden 1941 loppupuolella julkaistiin suunnittelukilpailun kutsu osallistua Pohjoismaisen purjehtijaliiton suunnittelukilpailuun pienemmän kansanveneen suunnittelemiseksi. Jo tässä vaiheessa hanketta alettiin kutsua pohjoismaisen kansanveneen suunnittelukilpailuksi. Kansanveneen lempinimen folkkarin yhdistäminen volkkariksi kutsuttuun autoon ei ole väärin. Ruotsalainen laivanvarustaja Sven Salén oli tehnyt sanan folkbåt tunnetuksi, ja se viittasi todellakin 1930-luvulla Saksassa suosion saaneisiin Volkswagen-autoihin. Tarkoituksena oli suunnitella vene, joka olisi mahdollisimman monen mahdollisuus hankkia. Tosin samanlaista sarjatuotantoa kuin autoteollisuudessa ei voinut syntyä, sillä puu vaatii yksilöllistä käsittelyä. Kenen piirustuslaudalta? Kansanveneen suunnittelukilpailuun osallistui peräti 59 ehdotusta, mutta yksikään niistä ei kelvannut raadille sellaisenaan. Raatiin kuului kolme ruotsalaista, muun muassa Sven Salén, kolme tanskalaista ja Gunnar Stenbäck Suomesta. Norjalaiset eivät osallistuneet kokoukseen, mutta he saivat ilmaista kantansa raadin päätökseen. Kukaan ei saanut suunnittelukilpailun ensimmäistä palkintoa. Mitä sitten tapahtui on jäänyt hieman epäselväksi. Pohjoismainen purjehtijaliitto antoi tehtäväksi kahden menestyneimmän ehdotuksen pohjalta muokata lopulliset piirustukset, jotka eivät olisi kenenkään suunnittelijan vaan Pohjoismaisen purjehtijaliiton omaisuutta. Sven Salén, joka ei kuulunut niiden joukkoon, jolle tehtävä annettiin, ilmeisesti otti piirustukset ja vei ne Göteborgiin insinööri Tord Sundénille. Lopulliset kansanveneen piirustukset julkaistiinkin Till Rors -lehden numerossa 9/1941, ja ne olivat Sundénin signeeraamat. Sekavien tapahtumien vuoksi Sundén on vasta vuodesta 1966 merkitty kansanveneen suunnittelijaksi. Veneluokka sai nopean lähdön. Historian ensimmäinen kansanvene laskettiin vesille Göteborgissa 23. huhtikuuta 1942. Koepurjehdus tehtiin seuraavana päivänä, ja vene sai heti yleisen hyväksynnän. Veneitä oli tilattu jo valmiiksi vuoden 1941 loppuun mennessä noin 70 kappaletta. Laivanvarustaja Salén tilasi itse monta venettä vauhdittaakseen luokan liikkeellelähtöä. Meneillään oleva toinen maailmansota hankaloitti purjeiden hankintaa, ja moniin veneisiin jouduttiin ompelemaan purjeet muista vanhoista veneistä.
|
|
|
![]()
Puuvene-lehti
2/1999:
Sisällysluettelo
|
|
16.01.2001