Jukka Hentun katamaraanissa oli aineksia, jotka olivat merkkejä uudesta ajattelusta ja tavasta rakentaa puuveneitä. Veneen muotoilu ja se, miten puuta oli käytetty on tärkein muutos, minkä puuveneet ovat saaneet uudesta koulutuksesta ja kansainvälistymisestä.

Koeajolle

Viime vuoden loppukesä ei juuri innostanut veneilemään, sillä sade oli usein nähty vieras. Syksy oli saapumassa ja sovittu koepurjehdus Jukka Hentun rakentamalla katamaraanilla oli vielä tekemättä. Sovittuna koepurjehdusaamuna aurinko paistoi, ja tuulta oli luvattu, mutta ei liikaa. Ajoimme Haminan Pursiseuran vastaiselle rannalle juuri, kun valkoinen katamaraani lähestyi perämoottorin vauhdittamana laituria, jolle olimme sopineet tapaamisen.

Olimmeko todella puuveneessä?

Vaihdomme purjehdusvarusteet ja kiipesimme veneeseen. Olimme nyt veneessä, joka edusti uutta puuvenerakentamisen kulttuuria. Materiaalivalinnat ja muotokieli viestittivät uuden vuosituhannen puuvenerakentamisesta.

Pohdin vielä nytkin tätä kirjoittaessani, mitkä olivat ne tekijät, jotka saivat minut ajattelemaan näin. Olen itse klassisen A-veneen omistaja ja arvostan perinteistä puuveneen rakentamistapaa. Niin syntyvät maailman kauneimmat veneet, veneet joiden muoto on puun olemuksesta syntynyt, veneet jotka kestävät vertailun ja tuntuvat ajattomilta. Mutta Jukka Hentun katamaraanissa oli aineksia, jotka olivat merkkejä uudesta ajattelusta ja tavasta rakentaa puuveneitä.

Veneen takila on tyypillinen modernien monirunkoveneiden takila. Siinä on kääntyvä siipimäinen masto, jolla voi purjehtia jopa ilman purjettakin, kun tuulta on riittävästi. Saalinkeja on kahdet. Keulavantti, joka on keulapuomin päässä, kiristetään taljalla kireäksi.

Isopurjeessa on mehevä ahvenselkä, ja materiaalina purjeessa on käytetty suunnattuja hiilikuituja ja filmiä. Tummasävyiset, mutta läpinäkyvät purjeet vahvistivat mielikuvaa uudesta tekniikasta. Itse jalustuva fokka on samaa materiaalia. Fokan vaatimaton koko johtui siitä, että sen piti pysyä kokonaisuudessaan maston etupuolella.

Isonpurjeen jalustaminen ja skuuttipisteen asettaminen oli todellä kätevää kiitos Ronstan helojen nerokkaan suunnittelun.

Kallistumattomuus

Ajoimme moottorilla satamasta väljemmimmille vesille, ja nostimme purjeet. Sammutimme moottorin ja nostimme purjeet vastatuuleen purjehtimista varten. Keula, vai pitäisikö sanoa keulat, hieman alas tuuleen ja vene syöksähti vauhtiin. Vauhti nousi ja seuraavan vastakäännöksen paikka ilmestyi eteemme. Keula kohti tuulensilmää, ison skuutti irti ja veneen vauhti pysähtyy kuin seinään. Miehistö ja ruorimies syöksähtävät mustalla trampoliinilla veneen toiselle laidalle. Iso kiinni ja skuuttipiste kohdalleen, ja samassa vene on kääntynyt tuulen silmän ohi. Tuuli tarttuu purjeisiin ja vene syöksähtää eteenpäin kiihtyen kuin formula 1. Loki nousee hetkessä yli kymmeneen solmuun, ja jatkaa hurjaa nousua, 12, 14, 16, 18, ja on taas vastakäännöksen paikka.

En ole koskaan kokenut mitään tällaista. On uskomatonta että olemme purjeveneessä. Vene ei kallistu, se kulkee kuin juna.

Vastakäännökset

Vastakäännökset vaativat tarkkaa ajoitusta, sillä veneellä ei ole massaa, joka auttaisi kääntymistä. Kun veto purjeissa lakkaa niin vene pysähtyy melkein välittömästi. Siksi keula on saatava tuulensilmän yli nopeasti. Koepurjehduksella sain rytmistä kiinni melko helposti hyvän jalussysteemin avulla, jossa levankivaunun saa irti kevyellä nykäisyllä. Samalla köydellä vaunu vedetään oikeaan paikkaan ja lukitseminen käy myös käden käänteessä. Kerran vastakäännös ei onnistunut, vaan keula painui takaisin tuuleen. Tämä antoi muistutuksen, että katamaraanilla purjehtimisessa kannattaa käännökset tehdä ajoissa niin, että rantaan on sellainen matka, että uusintayritykseenkin on varaa.

"Koepurjehduksella sain rytmistä kiinni melko helposti hyvän jalussysteemin avulla, jossa levankivaunun saa irti kevyellä nykäisyllä. Samalla köydellä vaunu vedetään oikeaan paikkaan ja lukitseminen käy myös käden käänteessä."