Päävalikko
Puuvene-lehti Veneet Veneiden huolto ja rakennus Veneveistäjät Yhdistykset Puuvenelinkit
Tilaa Puuvene-lehti! Veneiden huolto ja rakennus Anna palautetta

Puuvene-lehti 4/1998:


 Puuveneet Naantalissa

Kuva Naantalista 

Naantalissa on upeat puitteet näyttävien kesätapahtumien järjestämiseen. Perinteitä kaupungilla riittää, vaikka muille jakaa. Perinteiset talonpoikaisveneiden kilpailut ovat yksi niistä.
 


Esa Rannan omistama puolikatettu meriläinen oli kuin flyygeli. Tämän vuonna 1955 rakennettu 7,3 m pitkä vene on Uuno Saarisen suunnittelema, ja Suomisen veistämä.

    Puuvenetapahtuma toteutettiin Naantalin Purjehdusseuran, Saaristomeren Puuveneilijöiden sekä Naantalin Matkailun yhteistyönä. Tapahtumalla ei ollut taloudellisia tavoitteita, koska se tuotettiin osittain talkootyövoimalla sekä sponsorien avulla. Yleisöllä oli tapahtumaan vapaa pääsy.

    Puuveneitä kerääntyi Naantalin vierassatamaan kaikkiaan nelisenkymmentä. Mukana oli sekä moottori- että purjealuksia. Saaristolaistorilla oli myyjiä ja alkutuottajia kaikkiaan kolmisenkymmentä. Yleisöä tapahtuma keräsi päivän aikana arviolta 3 000 - 4 000. Tapahtuman vilkkain päivä oli lauantai, jolloin purjehdittiin sataman edustalla niin perinteinen saaristolaisvenekilpailu kuin Luonnonmaan ympäripurjehduskin.

    Järjestyksessä 17:nnet Saaristolaisvenekilpailut purjehdittiin vaihtelivissa olosuhteissa. Tuuli oli kilpailun loppuvaiheessa navakkaa, ja rankkasade kasteli sekä perinteisiin asuihin pukeutuneet kilpailijat että järjestäjät ja yleisön. Voittajaksi selvisi Axel-niminen vene Houtskäristä, jolla on voittoja jo aikaisemmilta vuosilta vastaavassa kilpailussa. Toisena maaliin tuli niin ikään Houtskäristä tuleva Klara ja kolmantena Gustava. Parhaiten pukeutunut joukkue löytyi Kalle-veneestä ja parhaan musikaalisen vaikutelman antoi Ailis-veneen miehistö. Wallun varalaita -palkinto luovutettiin Postineidin miehistöllle.

    Yleisö sai äänestämällä valita tapahtuman ihastuttavimman veneen. Voiton korjasi 57 äänellä 12 metriä pitkä Postijahti. Postijahdin esikuvana on ollut 1679 Kruunupyyssä rakennettu postijahti. Alus on valmistunut 1997. Aluksen ovat suunnitelleet E. Sheldon ja Per-Olof Hjortell. Aluksen omistaa Perinnealus yhdistys Skutan ry Vaasasta.

    Postijahdin matka Vaasasta Naantaliin ei ollut yllätyksetön merimatka. Esimerkiksi Särkänsalmen sillan alitus tuotti ylimääräistä päänvaivaa. Merikortin mukaan sillan alituskorkeus on 15,5 metriä, kun taas veneen korkeus on 16,5 metriä. Silta luodattiin perinteisellä menetelmällä, ja alus saattoi alittaa sillan. Alitus on henkeäsalpaavan jännittävä sillä sillan ja maston väliin jäi vain 30 senttimetriä. Toiseksi yleisöäänestyksessä selviytyi Esa Rannan omistama meriläinen ja kolmanneksi Juha Arhin Hai-vene.

    Tapahtuma järjestetään näillä näkymin kahden vuoden välein.

    Lisätietoja ensikesän tapahtumista voit kysellä Naantalin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Maritta Lindqvistiltä, puhelin (02) 435 0850.

    Kuvat: Pyry Klippi


Kauniisti tehty ja viimeistelty Pekka Lehmuskallion Helmi oli tullut Raumalta. Veneen on suunnitellut ja rakentanut Veikko Reiman. Rakennusvuosi on 1967. Veneen pituus on 8 m ja leveys 2,3 m. Painoa veneellä on 1,5 tonnia, ja sitä kuljettaa 42 hv Volvo Penta.

 
Vaasalainen postijahti on rakennettu vuosina 1996-97. Sen runko tehtiin virossa Saare Paat veistämöllä, ja veneen omistama yhdistys Skutan rakensi loput.

 
Näissä kilpailuissa tyyli on tärkeää, ja hauskaakin saa pitää vaikka kilpaillaan.

Sivun alkuun

 

Päävalikko
Puuvene-lehti Veneet Veneiden huolto ja rakennus Veneveistäjät Yhdistykset Puuvenelinkit
Tilaa Puuvene-lehti! Veneiden huolto ja rakennus Anna palautetta

14.08.2000