|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Kanootti, osa 1/6
Kanootti |
|
Kanootti, myös intiaanikanootiksi kutsuttu, on ollut jokaisen pojan haave. Lukiessamme Tammen siniselkäisiä nuortenkirjoja tutustuimme Viimeiseen mohikaaniin. Amerikan ja Kanadan intiaanit, jotka asuivat suurien järvien seuduilla meloivat juuri unelmiemme kanooteilla. Nyt voit toteuttaa unelmasi intiaanikanootista. Veneveistäjä Pertti Roininen näki Amerikkalaisessa Build a Boat -lehdessä artikkelin perinteisen kanootin rakentamisesta modernilla rima-epoksi -systeemillä. - Innostuin rakennustavasta, ja ajattelin, että menetelmällä voisi rakentaa isommankin veneen. Ajattelin, että voisin opetella menetelmän rakentamalla ensin pari kanoottia. Pertti Roininen on ennakkoluuloton veneenveistäjä, hän on opiskellut puusepän taitoja, veneenrakennusta ja valmistunut kellosepäksi. Nyt kellot ovat vaihtuneet veneisiin. Roinisen veistämöllä on moderni ja monipuolinen puuntyöstökoneiden valikoima, joilla pystyy tekemään puusta miltei mitä vaan.Miksi rima-epoksikomposiitti? Puu on vahva, kevyt, jäykkä, helposti muotoiltava ja väsymistä kestävä materiaali. Käyttämällä puuta perusrakenteena, joka voidaan työstää ja liimata moniin muotoihin, voidaan hyödyntää hyviä rakenneominaisuuksia, ja epoksilla käsiteltynä voittaa sen heikkouksia, joista kosteuden imevyys on suurin. Puusta rakennettuja veneitä on mahdotonta pitää kuivina. Jos kuivatettu puu suljetaan epoksilla, sen kosteus ei saavuta kyllästyspistettä eikä siksi voi altistua sienikasvulle. Muinaisista haudoista Egyptistä on löydetty yli 3 000 vuotta vanhaa puuta. Säilymisen salaisuus on kuiva tasalämpöinen paikka. |
|
![]()
Puuvene-lehti
4/1998:
Sisällysluettelo
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
14.08.2000