Ali-Baban uudet patjat

 Sarja A-veneen kunnostuksesta jatkuu, tällä kertaa Ali-Baba saa uudet viininpunaiset patjat

Veneessä tekstiilit mielletään sisustamiseen ja ulkonäköön, mutta todellisuudessa ne ovat mitä suuremmassa määrin käyttötavaraa. Varsinkin patjoja tehtäessä ulkonäkö on vain osa kriteeriä, eivätkä edes ratkaiseva osa. Code Redin Susanna Arosuo tekee työkseen veneiden patjoja. Työssään hän on törmännyt mielikuviin sinivalkoraidallisesta, markiisintyyppisestä puuvillasta veneen patjakankaana. Mielikuva ja todellisuus eivät kuitenkaan kohtaa.

"Luonnonkuiduista - villasta, pellavasta ja puuvillasta - vain villa soveltuu veneeseen. Se on niistä ainoa, joka kestää kosteutta. Puuvilla mielletään ihanteeksi, mutta se imee kosteutta ja tuntuu aina iholle nihkeältä ellei märältä ja kylmältä. Koska se imee kosteutta, se myös homehtuu herkästi."

Sopiakseen venepatjojen päällysmateriaaliksi puuvilla vaatii paljon tuulettamista. Kostealla ja sateisella säällä se ei tunnu hyvältä, vaikkei ole suoraan kastunutkaan. Taas kerran muodissa olevassa intianpuuvillassa haitat vain lisääntyvät paksuuden takia.

Puuvillapeitteiset patjat pitää nostaa usein pystyyn kuivumaan ja talvella ne vaativat ehdottomasti säilytyksen lämmitetyssä tilassa. Pellavaa Arosuo pitää materiaalina niin erityyppisenä, että sitä on vaikea kuvitella venekäyttöön. Se imee puuvillan tavoin kosteuden ja tuntuu sen takia märältä ja kylmältä. Se myös likaantuu helposti, suorastaan imee likaa puoleensa.

Villaa veneeseen

"Villa on hyvä materiaali venepatjoihin  Se on lämmintä ja kestää hyvin kosteutta. Ja materiaalina se on jo itsessään likaa hylkivä, koska villan oma rasva suojaa kuitua. Villa kyllä venyy, mutta kankaan venyminen riippuu ihan siitä, miten se on kudottu. Itse raaka-aineena villa on hyvä." Monet kaihtavat villaa, koska mieltävät sen karkeaksi iholla. Toinen haitta on se, ettei villakankaita voi yleensä pestä vedellä.

"Hyvät villakankaat on yleensä vietävä kemialliseen pesuun. Aika harvoissa on vesipesu sallittua." Villa ei homehdu niin herkästi kuin puuvilla ja pellava ja se sietää kosteutta aika hyvin. Arosuo pitää parhaana villan sekä keinokuidun sekotteita. Synteettiset  aineet lisäävät kulutuskestävyyttä. Se onkin tärkeä seikka veneissä, joissa pienissä tiloissa istutaan yleensä melko tarkkaan samoilla paikoilla.

"Jo kymmenen prosentin keinokuituinen osuus lisää kestävyyttä. Tiivis  ja tiukka pinta kestää paremmin kuin harvaan kudottu. Löysä kudos liikkuu istujan alla, venyy helpommin ja joutuu taas palaamaan malliinsa. Liikkuminen lisää kuluvuutta."

Keinokuitu kestää

Venepatjojen päällykseksi sopivia synteettisiä kuituja ovat polyamidi ja polyesteri, polyakryyli sekä trevira. Niissä on hyvää kulutuskestävyys sekä hyvä kosteudensieto. Ne eivät homehdu. Vanha mielikuva hiostavasta, kiiltäväksi kuluvasta ja kovettuvasta keinokuidusta on aikansa elänyt. Nykykuidut ovat kehittyneitä ja miellyttäviä myös kosketuksessa.

Synteettisten kuitujen puolesta puhuu helppohoitoisuus. "Esimerkiksi suosittu materiaali on Alcantara, joka itsessään on tuotenimi. Se on vesipestävä ja siitä on helppo puhdistaa tahrat. Pinta on mokkanahan kaltainen, kosteutta hylkivä ja visuaalisesti erittäin näyttävä. Materiaali on erittäin kestävää eikä se synteettisenä homehdu." Alcantarapäälliset voi pestä koneessa 40 asteessa.

Trevira CS suosikki

Susanna Arosuon oma suosikkimateriaali veneiden patjojen päällisiksi on Trevira CS, joka on myös tuotemerkki. "Siinä on yleensä aina vähän pehmoinen pinta, nukkainen. Se on plyyshi- tai samettimainen. Sen voi pestä koneessa 60 asteessa."

Trevira CS on erittäin kestävä niin kulutuksen kuin venymisen kannalta, se hylkii kosteutta eikä homehdu. "Se ei tunnu märältä, koska se ei ime kosteutta. Villahan imee, mutta se ei tunnu kostealta."

"Trevira CS:ää on mukava ja helppo työstää. Se on kestävämpää kuin villa, samaa luokkaa kuin Alcantara." Näiden kahden ulkonäöllinen ero on Alcantaran mokkamaisuus sekä yksivärisyys. Pelkistetty ja moderniksi mielletty materiaali tuo muodon esiin. Trevira CS tarjoaa eri kuviovaihtoehtoja, jossa läikät eivät näy. Sitä käytetäänkin paljon julkisissa tiloissa. Se on palosuojattu, joten se täyttää kaikki paloturvallisuuden säännökset. Alcantara ei ole palosuojattu, mutta se luokitellaan paloturvalliseksi materiaaliksi.

Villa puolestaan ei pala liekillä. Etelästä villaturkiksella vuorattuja mokkatakkeja ostaneet tietävät, että siellä myyjä ottaa kaupanteon jossakin vaiheessa aina tupakansytyttimen esiin ja todistaa karvoja käryttäen, että kyseessä on aito villa.

Yksityiskäytössä olevassa veneessä ei ole virallisia määräyksiä sisustusmateriaalien paloturvallisuudesta. Materiaalien paloturvallisuus ei ainakaan koskaan ole pahitteeksi.

Susanna Arosuo ei suosittele kovin tiiviiden kankaiden, esimerkiksi nailonin tapaisten käyttöä patjapusseina. "Jos ne valmistetaan oikein tiiviisti, kosteus ei periaatteessa pääse sisälle. Joskus laitetaan muovia patjan ja kankaan väliin, mutta itse en sitä tee. Sen vaikutus on nimittäin kaksipiippuinen juttu. On parempi, että patja hengittää, jos kostuu niin kostuu, mutta kuivuu myös."

Joskus näkee, miten muovit ovat menneet eri tavoilla vinoon väliin, jolloin ne pahimmassa tapauksessa suorastaan keräävät kaatuneita mehuja poimuihinsa muhimaan.

Talvisäilytys

Paras tapa säilyttää veneen patjat on nostaa ne talveksi lämpimään, hyvin tuulettuvaan tilaan lappeelleen. "Patjoihin tulee helposti kellarin tunkkainen haju, mikä tuulettamalla kyllä lähtee ajan myötä pois, mutta on parempi, jos varasto on alun alkaen raikas ja hyvin tuuletettu."

Ellei tällaista tilaa löydy, vähintä on nostaa patjat veneessä kallelleen laitoja vasten, jotta ilma pääsee kiertämään  ympäri. Niitä ei pidä jättää paikoilleen makaamaan, koska kosteus tulee alapuolelta. Harvoinhan ne ovat päältä homehtuneet

Patjan teossa tarvitaan vahvaa ompelukonetta

Susanna Arosuo aloittaa veneen patjojen tekemisen päättämällä käytettävän vaahtomuovin paksuuden sekä käytettävän kankaan. Yleensä hän käyttää patjana kymmenen sentin paksuista vaahtomuovia, jonka painoluokka on 30 kiloa kuutiometriä kohden. Sitä hänellä on varastossa aina, mutta pehmeämpää tai kovempaa sekä paksumpaa tai ohuempaa vaahtomuovia saa tilaamalla. Se vain nostaa hintaa muun muassa kuljetuskustannusten verran.

Yleensä veneen vanhoja patjoja ei kannata verhoilla uudelleen, jos ne ovat jo kuoleentuneet tai niillä on ikää yli kymmenen vuotta. Jos patja on kymmensenttinen  ja takapuoli ottaa pohjaan istuessa, patjasta on ponsi pois. Asian tuntee itse kokeilemalla. Usein nukkumatilan  patjoissa on keskivartalon kohta ta  kun molemmat päät vielä joustavat. Joka tapauksessa työ on niin suuri ettei siinä kohtaa kannata säästää.

Toine ntyövaihe on kaavojen piirtäminen. Hän käyttää siihen joko vanhoja patjoja tai piirtää kaavat veneen istumatilan pohjasta kertakäyttölakanalle. Lakana asetetaan istumatilan pohjalle. Siihen piirretään tarkka muoto kaikkine kaartoineen. Sen jälkeen Arosuo mittaa kallistukset, yleensähän veneen ulkolaita kallistuu sisältä katsoen ulospäin. Hän mittaa ja piirtää kaavan, jonka siirtää vaahtomuoviin.

Aika usein hän leikkaa patjan  vaahtomuovin hieman korkeammaksi etureunasta. Silloin puulaita ei pääse painamaan istujaa reisiin, ja ulkonäkö on salonkimaisempi.

Kolmas vaihe on vaahtomuovin sekä päällyskankaan leikkaaminen kaavan mukaan.

Neljänneksi tulee vanun liimaaminen. "Liimaan sprayllä kahden sentin vahvuista polyestervanua vaahtomuovin päälle ja etusivulle. Sen tarkoitus  on pehmentää. Lisäksi se on hyvän näköinen, eikä kangas takerru kiinni vaahtomuoviin. Kitkahan lisää kankaan kulumista

Moni itsekseen patjoja päällystänyt ihmettelee nimen omaan vanun puttumisen takia, että mihin ne sametin tai muun nukkakankaan nukat katoavat aivan vähäisen käytön jälkeen. Vastaus on: patjan sisälle, koska vaahtomuovi repii nurjalta puolelta irti olevan nukan itseensä.

Viides työvaihe on päällisen ompeleminen. Tämän työn jälki on se, mikä veneestä parhaiten havaitaan. Usein tyynyihin laitetaan tereet kiertämään ylälaitaa. Se ei onnistu kotikoneella, saumaa ei saa tehtyä tarpeeksi napakasti, ja tere jää roikkumaan lepsuna.

"Tere tekee tyynystä vahvemman ja antaa ulkonäköön ryhtiä. Se sopii muun muassa Alcantaraan, mutta pienikuvioiseen tere hukkuu." Tereen sisällä kulkee yleensä muovi- tai tekstiilinyöri. Sen pyöreydestä johtuu, että tereitä varten on olemassa oma paininjalkansa. Toinen kotiompelijan ongelma on kankaiden monikerroksisuus. Terettä tehdessä on päällekkäin neljä kerrosta paksua kangasta. Kotikoneissa on harvoin tarpeeksi paljon voimaa. Lisäksi työ on hidasta ja hankalaa, joten moni uupuu sillä saumalla tyynyntekoon.

Jos tyynyyn tulee tere, Arosuo aloittaa ompelemalla sen päälikappaleen reunaan kiinni. Sen jälkeen hän ompelee sivut paikoilleen. Pohjan hän tekee viimeiseksi.

"Niihin käytetään yleensä halvempia kankaita. Veneessä tyynyjä ei voi yleensä kääntää, joten on turha laittaa näkymättömiin kangasta, joka maksaa 700 markkaa metriltä."

"Laitan tyyny- ja patjapusseihin aina vetoketjun. Se ei lisää kustannuksia yhtään koska jos jätän sen pois, joudun ompelemaan viimeisen sauman käsin. Se taas on niin hidasta, että vetoketjun hinta tulee takaisin."

"Vetoketju on hyvä olemassa, vaikka  päällinen harvoin riisutaankin. Siinä se on äärettömän näppärä, ja muutoinhan asiakas joutuisi ompelemaan päällisen omin käsin pesun jälkeen kiinni."

Seuraava työvaihe on patjojen ja tyynyjen pujottaminen pusseihinsa. "Joskus, kun se on ollut asiakkaan tehtävä, kuulee kuinka he eivät ole malttaneet pujotella kaikkia kulmia oikeille kohdilleen. Kulmien on oltava kulmissa eikä viiden senttimetrin päässä. Ja tereiden on kuljettava reunoissa eikä sielläpäin."

"Hiki tulee, kun puskee isoja patjoja sisään. Mutta tarkoitus on, että päällinen istuu napakasti. Ei niin tiukkaan, että päällinen melkein repeytyy, mutta kankaan on oltava sileä."

Viimeinen työvaihe on nappien ompeleminen. "Ne eivät ole välttämättömät, mutta ovathan ne hyvät ulkonäön kannalta. Toiset eivät niistä pidä, mutta ne pitävät päällisen paikallaan niin, ettei se lähde kiertämään."

Napit ommellaan pitkällä napitusneulalla nurjalta puolelta, kahden kankaan ja vaahtomuovin läpi. Tosin napit ovat hankalat päällistä pestäessä. Silloin ne on purettava pois ja pesun jälkeen taas ommeltava takaisin.

"Napitusneuloja saa ompelutarvikeliikkeistä ja ne maksavat jonkun kympin." Sekin työ on kuitenkin oma  hommansa. "Ainahan voi viedä patjat takaisin verhoilijalle ja pyytää napittamaan. Se on pieni työ. Olen ottanut sen kannan, että jos olen patjan tehnyt, niin kyllä minä  sen napitankin uudestaan."

Työn hinta suhteessa vaivaan on olematon, mutta se on sitä palvelua, jota venettään ja sen varusteita hyvin hoitava osaa arvostaa vuosien saatossa.

Hyvinpidettyjä veneen patjoja ja tyynyjä ei pestä suinkaan joka vuosi. Tasainen huolto eli jälkien siivoaminen mahdollisimman pian niiden syntymisen jälkeen on parasta huoltoa. Lisäksi voi eri kankaille kokeilla muun muassa vaahtopesuja.

Patjat pitää aina puhdistaa ennen talviteloille laittoa. "Home tykkää likaisesta. Kun päästää tarpeeksi likaiseksi, käy ihan kuin missä tahansa pyykissä, sitä ei enää saa puhtaaksi", sanoo Susanna Arosuo.

 
Parilla lisäpatjalla saadaan nukkumatilaa mukavasti lisättyä

Levyt pois ja tila vapautuu muuhun käyttöön