Skutmöte

Suuret alukset, niiden hankkiminen, entisöiminen, säilyttäminen ja niillä purjehtiminen ei ole koskaan yksinäistä puuhaa. Viime ja edellisellä vuosikymmenellä pioneerimaista pelastustyötä tehneillä, perinnelaivoista kiinnostuneilla ihmisillä kasvoi alusten kanssa toimiessa selkeä tarve saada tavata toisia samaa kokevia. Väki halusi oppia tuntemaan toisensa. Totta kai vuosien varrella käytiin kylässä monillakin messuilla ja väki sai tuntumaa toinen toisensa kokemusmaailmaan, mutta se jokin jäi uupumaan, se jokin ei päässyt toteutumaan jo olemassa olevissa tapahtumissa.

Siksi syntyi Skutmöte, joka on erilainen perusidealtaan. Skutmöte on perinnelaivojen tapahtuma, jossa itse laivat ovat tärkeintä. Laivan väki tai muuten asiaan liittyvät ihmiset saavat myös osallistua siihen. Ihmiset vaihtuvat, mutta laivat ovat. Tämän takia voidaan sanoa, että Skutmöten tausta on henkinen.

Veljellistä irvihampaista kisailua

Vaikka Skutmöten alukset ovat kunnioitettavia kooltaan, niiden kohtaaminen on pitkälle spontaania. Ja silti kaikella on myös vankka perusrakenne. Ensinnäkin laivasto purjehtii aina paikasta toiseen eikä vain keräänny laituriin kellumaan. Toinen idea on käyttää tapaamisen yhteydessä vuorokausi tai kaksi jonkin hyvän asian edistämiseen.

Kun Skutmöte oli ensi kertaa vuonna 1993 Ahvenanmaalla, laivat kokoontuivat Maarianhaminan Itäsatamaan antaakseen vauhtia isojen alusten vierassataman toteuttamiselle. Samalla alueella myös rakennetaan pieniä ja suuria puisia aluksia, ja alue tarjoaa muuta alaan liittyvää toimintaa sekä palvelua. Kolmanneksi Skutmöte pyrkii tutustuttamaan pohjoismaisella tasolla alan harrastajia toisiinsa ja sitä kautta edesauttamaan perinnealusten moninaisuutta. Kysymys ei ole vain laivojen säilyttämisestä, vaan niiden elävästä käytöstä. Joillakin laivoista asutaan, joillakin purjehditaan, jotkut ovat koulutuskäytössä, ja muutaman ovat chartereita, eli niillä ansaitaan. Neljänneksi muttei viimeiseksi Skutmöte on myös kisailua.

"Veljellisellä, irvihampaisella kisailulla on tapaamisessa aina osansa kuten myös matkan varrella tapahtuvilla pienimuotoisilla, lähes spontaaneilla mittelöillä", sanoo Mikko Rytsölä, Skutmöteaktivisti. Viides tekijä on meren suoma ulottuvuus Skutmöteä on ympäristön menneisyyden ottaminen osaksi omaa kokemusta. Skutmöten reitillä ankkuri- ja tukeutumispaikat pyritään valitsemaan aina niin, että ne ovat vanhoja ankkuripaikkoja, esimerkiksi jonkin kalastajakyIän vanha kokoontumispaikka. Historiallinen perspektiivi on koko ajan mukana.

Kesällä 1997 keräännyttiin muun muassa vanhaan kalastajien ankkuripaikkaan, jonne ei ollut merikorttien osoittamaa reittiä, vaan parikymmentä alusta purjehti vanhan perimätiedon mukaan luonnonsatamaan. Suurten alusten lipuminen näennäisesti ilman osviittaa kohtaamispaikkaan jäi lähtemättömästi osallistujien mieleen. Alukset voivat myös viipyä ankkurissa kallioiden kyljessä. Skutmöteä leimaakin laivojen itsellisyys. Ne eivät tarvitse maaorganisaatioita, edellisenä iltana voidaan päättää mihin mennään. Vain alku ja päätepiste on lyöty lukkoon, välillä katsotaan säät ja miten myöhään illalla on mennyt. Skutmöte elää koko purjehduksen ehdoilla.

Käräjillä päätetään

Yhtenä iltana alusten päälliköt kokoontuvat Skuttingeen, jonka paikaksi on joka kerta valittu korkea kallio. Käräjät päättävät tulevista tapahtumista ja niiden muodoista. Merkittävää on, ettei pöytäkirjoja pidetä eikä äänestetä. Asioista löydetään yksimielisyys ja se on sillä sovittu. Se on Skutmöten henki. Näihin kokouksiin eivät yllä kaupallisuuden paineet.

Skutmöte kerää luokseen suurimman osan pohjoisen Itämeren suurista purjealuksista. Ahvenanmaan jälkeen laivat tapasivat Tukholman saaristossa, kolmannella kerralla Helsingissä vuonna 1995. Seuraava vuosi jätettiin väliin, koska silloin Tall Ships' Race purjehti Itämerellä. Sen eskaaderipurjehdus oli Pietarista Turkuun.

Vuoden 1998 Skutmöte on erilainen. Kokoontuminen on aina ennen ollut yhden paikkakunnan lähivesillä, nyt armada purjehtii Tukholmasta Helsingin Suomenlinnaan.

Teksti: PIA SALAVIRTA
Kuvat: KAIUS HEDENSTRÖM