Ennen kunnostusta

Kunnostus

Vanhat mittakirjat

Vanhoja piirustuksia

Antinean kasvojenkohotus

Antinean purjehdus Ruotsista takaisin Suomeen oli tapahtumarikas, ja vene oli vähällä upota Upinniemen kohdalla. Kun Renlundit saivat sen ylös merestä Helsingissä ja aloittivat Antinean tarkemman kunnon selvittäminen, selvisi että vene oli todella huonossa kunnossa. Painepesurilla venettä pestäessä irtosi suuria liuskoja silikonia ja pakkelia ja pohjatukin kestävyyttä kokeiltaessa se irtosi käsivoimin. Renlundit yrittivät perua kauppaa, mutta entisen omistajan jouduttua sairaalaan he eivät siinä onnistuneet.

Kunnostusprojekti alkoi kun kokkolalainen veneenveistäjä Lage Sundfors otti pienen suostuttelun jälkeen Antinean käsiinsä. Aluksi Sundfors korjasi sitä itse, mutta siirsi myöhemmin vastuun oppipojalleen. Antinean kunnostus aloitettiin hiomalla kannesta kaikki värit, sillä se oli maalattu valkeaksi. Alunperin puinen kansi oli nyt vanerinen ja rautaköli oli sodanaikainen. Masto oli vaihdettu metalliseksi. Antinean runko oli pettänyt ja perä sekä keula olivat vajonneet kaarelle alaspäin. Pituus oli laskenut alkuperäisestä 11,70 metristä 37 cm kun perä oli viistottu. Sen lisäksi että Antineasta oli poistettu ja vaihdettu osia, siihen oli myös lisätty uutta. Lahonneita kaaria ei oltu poistettu, vaan niiden viereen oli laitettu uusi pitämään alusta koossa. Sivulaudoitusta ei tämän vuoksi voitu enää käyttää, ne olivat liian täynnä niitinreikiä.

Aluksi oli tarkoitus tehdä korjaus vesilinjan alapuolelle ja saada Antinea vesille kesällä 1991. Köli ja kölilankku otettiin irti, osa keulasta leikattiin pois ruorikeula revittiin pois. Sivulaudoitusta vaihdettiin vesilinjan alapuolelta ja ahterista ja lisäksi laitettiin muutamia lisäkaaria. Kun korjausta oli aloiteltu, selvisi etteivät vesilinjan alaiset korjaukset riitä. Renlundit pitivät kahden vuoden pohtimistauon. Vaihtoehtoja oli neljä: Antineasta tehtäisiin komea juhannuskokko, se paklattaisiin ja maalattaisiin eli laitettaisiin vahinko kiertämään, rakennettaisiin kokonaan uusi vene tai Antinea kunnostettaisiin perinpohjaisesti alkuperäiseen loistoonsa.

Suuri kunnostusprojekti

Miettimistauon jälkeen Antinea oli päätetty kunnostaa ja työt aloitettiin. Työssä edettiin rahan mukaan, kaikki kelvolliset osat säästettiin ja vaihdettiin ne osat mitkä oli pakko. Suurin haaste oli vajonneiden perän ja keulan nostaminen "paikalleen", korkeammalle kuin veneen keskiosa. Se tehtiin tunkkien avulla. Köli otettiin irti ja Antinealle tehtiin uudet tukikaaret vanerista. Keula uusittiin, ahteri pidennettiin alkuperäiseen pituuteensa ja sivulaudoitusta aloitettiin uusimaan alhaalta päin. Vanerikansi revittiin pois ja pysyvät kaaret asennettiin vanerikaarien tilalle. Vanha epäsymmetrinen rautaköli korvattiin alkuperäisten piirustusten mukaan valetulla kölillä. Huonekaluveistäjä Petri Wikström viimeisteli Antinean asentamalla vanhat pohjalankut paikoilleen ja tekemällä uuden kannen oregoninmännystä.

Antinealla ei purjehdittu koko seitsemän vuotta kestäneen kunnostusprojektin aikana, ja syyskuussa 1998 Antinea laskettiin vesille uudestisyntyneenä.